![]() |
koita tästä nyt johonki töihin lähteä.... |
Töissä maanantaina oli kollegan kanssa suunnittelua koskien ensi viikolla olevaa osastotuntia. Aiheena toiminta tulipalotilanteessa. Toivon mukaan tekemäämme ohjeistusta ei tarvitse koskaan käyttää mutta hyvän on olla ohjeitus mitä tehdä. Sen tietää että mahdollisessa tulipalotilanteessa kaaos on varmaa ja kun on ohjeitus mitä tehdä ehkä hieman helpottaa toimintaa. Lisäksi meinaamme näyttää käytännössä mitenkä palolakana toimii jonka jälkeen torstain iltavuorossa olevat kollegat saavat tätä koittaa. Pelastuslakana on siis jokaisessa potilasvuoteessa oleva kirjaimellisesti pelastuslakana. Se on patjan alla ja kiinnitettynä isoin kuminauhoin patjan kulmista. Kun tulee tarve käyttää lakanaa otetaan esille patjan poikki menevät kiristys remmit. Remmit kun on napakasti paikoillaan voidaan potilas vetää turvallisesti sängystä ja evakuoida palon alta pois. Meinaamme myös teetättää harjoittee rappusissa. Eli miltä tuntuu olla itse vedettävänä rappusia pitkin ja toisaalta miltä tuntuu evakuoida pelastuslakanalla. Itse kovasti ihmettelen miksei kyseistä harjoitetta ole talon sisäisessä paloturvallisuuskoulutuksen sisällössä. Mikäli torstain osastotunti menee hyvin harjoituksineen niin pitääpä ehdottaa käytännön harjoituksen lisäystä itse koulutukseen:)
Muutoin töissä olin koko viikon samassa moduulissa perus hoitotyötä eipä mitään ihmeellistä ollut.
![]() |
joulukalenteria |
Varmaan tasaseen blogissa tulee mainittua mitenkä järkyttävän vauhdilla aika menee. Mutta totta se on:) kuten kuvakin kertoo ovat kauppoihin tulleet jo joulukalenteritkin. Meille ei ihan vielä kuitenkaan töissä ole joululistoja tullut jakoon:)
Eilen pyörittiin emännän kanssa kaupungilla. Enpä muista edes milloin oltaisiin samaan aikaan oltu kaupoilla. Mukava oli kaupolla käydä. Osteltiin myös jo ennakkoon ulkovalaisimia autotalliin. Sähköt kun vielä joku päivä saadaan niin pääsee sytyttelemään uusia lamppuja:) Lisäksi käytiin ystäväpariskunnan kanssa syömässä hieman hienommassa paikassa. Syötiin ihan pitkän kaavan mukaan pääruoka ja jälkiruoka. Oli kyllä todella mukavaa turista niitä näitä ja syödä hyvässä seurassa. Ravittuina päätettiin vielä mennä yhteen pubiin pelaamaan pöytäcurlingia. Moista ei oltu emännän kanssa koskaan ennen pelattu. Pöytä oli 5 metriä pitkä ja tavoitteena oli liu'uttaa sitä pitkin kiekkoja toiseen päähän piste alueille. Neljä kiekkoa per joukkue eli kaksi heittoa. Liukumisen tueksi oli pelipöytä kyllästetty perunajauhoilla:) oli kyllä sen verran mukavaa ajan vietettä että varmasti pitää mennä jossain vaiheessa uudestaankin. Ja pelitilanteet oli ajoittain erittäin jännittäviä pelattiin yhteensä kolme erää aina eri kokoonpanoin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti