sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Tavaroiden pakkaus

lepposet mattoilu kelit
Töissä vallan mukava viikko kun kolme vuoroa eri työpisteillä. Tiistai iltavuoro A-moduulissa perushoitotyötä. Keskiviikko aamuvuoro oli lääkevuoroa mikä on myös mukavaa vaihtelua peruspuurtamiselle. Ja lääkevuorossa jos missä menee aika kuin siivillä kun ensin teet koko osaston suonensisäiset lääkkeet ja viet ne potilaille tippumaan. Tämän jälkeen alat jakamaan koko osaston suun kautta meneviä lääkkeitä. Torstaina oli sitten vielä aamun vasuuvuoro. Tuli saatua "sakotkin" torstain vuoron aikana. Olin jotain asiaa tekemässä totuttuun tapaan vauhti päällä ja puodottelin osaston käytävää pitkin potkulaudalla. Sitten yksi kollega tuli tuima ilme kasvoillaan vastaan käytävällä ja ojensi lappua sanoen että virallista postia. No avasin tuon lappusen joka oli kirjoitettu käsin huomasin heti myös virallisen ESSOTE:n leiman mutta sisältö ei ollut niin virallista. Siinä luki tyyliin: asianomainen:miun nimi tapahtunut:silminnähden suuri ylinopeus osaston käytävällä sakko vaatimus:raparperi piirakkaa kahvihuoneeseen:) ei sitä liian vakavaa saa töissä olla, voin sanoa että piristi kyllä päivää tuommoinen "sakkolappunen":)
pentu jäi hoituun niska pystyssä kun laitetiin punkkiainetta

kesän tulevaa projektia

näistä pitäisi tehdä kesäkeittiötä

projektia
Perjantaina suunnattiin omia synnyin kulmiani. Hämmentävä reissu sinänsä tiedossa kun tiesi että viimeistä kertaa lapsuuden kotiin menisi. Nimittäin vanhempani ovat myyneet asunnon. Enpä asiaa liiaksi alkanut pohtimaan ettei tulisi paha mieli. Ajettiin kuten tavallista puoliksi matka. Oltiin illasta perillä mutta menin vielä heittämään kaverin kanssa frisbeegolfia mikä teki hyvää pitkän istumisen jälkeen. Muutaman vinkin jälkeen alkoi omakin heitto kulkea kohtuu hyvin. Mukavaa oli heitellä kiekkoa ja turista niitä näitä. 

Lauantai aloitettiin kauppakeskus Myllyn valloituksella. Tärkein asia oli löytää miulle uusi pukukokonaisuus kun vanha mennyt hieman pieneksi. Käveltiin suoriltaan Dressmanniin josta löytyi yllättävän kivuttomasti hyvä kokonaisuus puku ja housut siihen päälle vielä kauluspaitaa. Nyt on serkun ja kavereiden häihin "ykköset" päivitetty:) Kauppakierroksen jälkeen lähettiin porukalla vanhempieni kanssa syömään Naantalin satamaan. Muutama paikka käveltiin ennen kun löydettiin meille sopiva paikka. Todella mukavaa oli kävellä katuja pitkin ihan kuin olisi ollut ulkomailla kun oli niin lämmintä ja paljon ihmisiä:) Ruoka oli maittavaa ja maisemat kruunasivat kokonaisuuden. Siitä sitten ajeltiin takaisin kotia ja jätettiin porukat kämpille napattiin kaveri kyytiin ja suunnattiin kohti keskustaa. Emäntä jäi keskustaan me suunnattiin kaverin kanssa boulderipaikkaan. Hieman harmitti se ettei ennättänyt olemaan kuin 45 minuuttia mutta siinäkin ajassa saatiin todella hyvät kiipeilyt tehtyä ja hikipintaan. Eipä ollut ruuhkaa kun niin hieno keli niin varmaan kaikki kiipeilemässä ulkosalla. itse huomasin kyllä viime kertaan verrattuna edistymistä.
matkalla

turisti
Kiipeilyn jälkeen kotia pikaisesti suihkuun. Illasta suunnattiin kohti jokirantaa ja tapaamaan kavereita. Lähdettiin yhden kaverin kanssa bussilla kohti keskustaa. Tavattiin yksi kaveri lisää jokirannassa tai oikeastaan jokilaivoilla. siinä otettiin muutamat mökäöljyset ja suunnattiin syömään. Monet kerrat kaverit puhuneet Turun siipiravintolasta. Nyt sitten päätettiin yhteistuumin suunnistaa sinne syömään. Ensimmäistä kertaa siis paikassa. Todella todella hyvää ei ihme että kaverit kertoneet siitä. Sai ottaa itse valitseman kokonaisuuden tai valmiin setin. Itse otin ateria kokonaisuuden johon kuului 6 kanan siipeä 6 sipulirengasta 2 motsarella tikkua porkkanaa ja selleriä siivuina sekä lisäksi ristikkoperunaa ja kaiken kruunasi kaksi itse valitsemaa dippiä ja kastike kanoille. Kokonaisuus oli kyllä todella hyvä eikä mitään hirmu kallista ollut. Siitä sitten suunnattiin kohti Pikku Torrea. Olin katsonut että siellä olisi reggaeta. En edes muista milloin viimeksi olisin ollut reggaeta katsomassa. Juuri kun päästiin sisään niin siellä oli live bändi tekemässä sound chekiä vaikutti todella lupaavalta. Siinä sitten odoteltiin hieman yli puolen yön ennen kuin poorman dub sound aloitteli setit. Ensin lauloivat suomeksi sitten tuli vielä jamaikalta asti Ricky Benz laulamaan. Äärimmäisen hyvät setit oli ei loppuun asti kuunneltu muutamat biisit sitten kotia kohti. Kyllä se vaan live bändi aina on omanlaisensa. Lisäksi mukavaa oli kuunnella levyjen soittajaa ennen liven alkua kun musiikki tuli vanhan liiton vinyyleiltä soundissa oli omanlaisensa särö.
aivan huikeeta reggaesettiä
Tosiaan vanhemmat ovat myyneet lapsuuden kotini. Tänään sunnuntaina sitten pakkailin viimeisiä tavaroita omasta huoneestani ja pyyhkäilin kaappeja. Pakkaamisen jälkeen käytiin vielä syömässä porukoiden kanssa jokilaivalla. Todella hyvää kanaa ja bearnaisekastiketta oli pääruuaksi. Jälkiruuaksi oli marjoja ja jäätelöä ei jättänyt kylmäksi. Siitä sitten hyvin kylläisinä vielä pakkaamaan auto ennen lähtöä. Pysyin kovana enkä murtunut lähtiessä. Mutta täytyy myöntää että ei sitä vielä edes oikein tajua ettei ole enää paluuta synnyin kotiin. Toki kotikulmille pääsee aina takaisin haistelemaan mutta itse taloon ei:/ ja tulihan siellä asusteltua parisen kymmentä vuotta.  Sanattomaksi vetää mutta kaikella on aikansa ja ottaa oman aikansa kun käsittelee asioita lävitse...

Kokonaisuudessaan todella virkistävä ja mukava viikonloppu. Näki muutamaa kaveria tuli syötyä hyvin ja harrasteissakin käytyä. Ehkä suurimpana nostona live reggae bändin kuuntelu. Ensi kerran kun kulmille menee onkin hieman erinlainen järjestely mutta tästäkin varmasti tuonnempana lisää... Nyt taas jaksaa painaa tulevaa viikkoa kohti.
tähystäjä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti