sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Pihaprojektia

 

tomaattien odottelua
Menneellä viikolla mukavassa lämpimässä aurinkosäässä saanut rapsehtia ulkohommia. Työvuorot osui parhaalla mahdollisella tavalla nimittäin keskiviikko aamusta lopettelin valvomisen sitten kaksi vapaata ja oli todella aurinkoista ja lämmintä. Nyt viikonloppu iltavuoroa ja aurinkosää jatkuu edelleen niin pihahommia eteenpäin. Tiestysti torstaina jolloin oli lämpimin päivä niin otettiin työn alle takapihan kivien siirto. Meillä oli kymmenen ympyrän muotoon tehty kukka asetelmia joissa noin nyrkin kokoisia kiviä niin siirrettiin ne toiseen paikkaan ja tehtiin uusi asetelma. Jälleen hyvää liikkuvuusharjoittelua ja liikettä kropalle. Lopputuloksesta tuli oikein mainio

auringonlaskua
Kyllä on ollut mukava seurata luonnon heräämistä kun on lämpimät ilmat. Kova viserrys kuuluu sieltä täältä, puiden lehdet puhkeavat päivä päivä päivältä ja maasta alkaa nousta jos jokin näköistä kasvia. Muumataan otteeseen käynyt jo kokeilemassa järvenkin lämpötilaa varpaankärjellä mutta eipä ole ihan vielä uimislämpöistä
projekti nroX

loppusuora kivien nostolla
tietysti kun hieno sää niin iskettiin grillikin tulille. tällä kertaa maltoin hieman kauemmin odotella hiilloksen tekeytymistä ja grillaus onnistui edellis kertaa jo paremmin mutta taas oli syömisen aikaan parhaat hiillokset:) Kylläpä mahtui tavaraa samaan aikaan grillattavaksi kuten kuvakin kertoo.
pientä välipalaa
on se vaan mukavaa rapsehtia pihalla kun tarkenee t-paidalla ja välillä pötkötellä riippumatossa.
leppoista loikoilua

alkaa olemaan lämmöt kohdillaan
Treeneissä itsepuolustuksessa oltiin hyvässä säässä ulkona. Heti huomasi hyvällä tavalla kuinka epätasainen alusta tekee jalkatyöskentelystä haasteellisempaa. Perusasioita käytiin läpi tällä kertaa aiheena kuristus edestä. Lopuksi oli mielenkiintoinen harjoite: meitä oli neljä nostettiin iso autonrengas käsien varaan pään päälle. Sitten pidettiin niin pitkään kuin pystyttiin. HIeman epäsuhtaista oli kun itse laitoin kädet suoraksi niin muut ei oikein ylettäneet tämä tarkoitti sitä että itsellä oli melkein koko ajan kädet koukussa mikä söi nopeasti mehut käsistä/olkapäistä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti