Kyllähän se alkaa vaikuttaa pikku hiljaa siltä että alkaa se talvi taittumaan koska ulkona on todella keväisen aurinkoista aika ajoin ja lämpöäkin alkaa olemaan siten että lumet sulaa melkein silmissä hyvä vaan onhan sitä ollut jo hyvän aikaa lunta ja kylmää. Toinen mukava asia on huomattava valoisuus mikä on lisääntynyt päivä päivältä nyt alkaa olemaan jo aamulla kun lähtee aamuvuoroon niin valoisaa. Eilen kun menin aamuvuoroon niin kuului jo ensimmäinen titityy lintukin laulelevan jossain puussa. Toinen varma kevään merkki on se että keittiön verhot vaihtuvat:) kuten kuvakin kertoo
Mielenkiintoinen keissi oli menneellä viikolla töissä kun ensimmäistä kertaa työhistorian aikana oli tilanne että jouduttiin käyttämään tulkkia apuna. Tuli potilas joka ei osannut oikeastaan yhtään Suomea mutta kokonaisuudessaan tilanne eteni ja meni oikein ja hyvin:) edeltävänä iltana kun tiesin että olisin seuraavana aamuna vuorossa niin aikani etsiskelin oikeaa puhelinnumeroa mistä tulkkia etsin/tilasin. Sitten löytyi oikea paikka ja sovittiin että seuraavana aamuna klo 11-13 välisenä aikana olisi puhelintulkkaus. Tietysti paras tilanne olisi jos tulkki olisi ollut paikan päällä ajattelin mutta seuraava mahdollinen aika olisi mennyt liian kauas ajatellen että potilas kotiutuisi lähipäivinä. Hieman epäilevästi suhtauduin alkuun eteen tulevaan tilanteeseen mutta kokonaisuudessaan se meni hyvin: ensin oli vuorossa lääkärin kierto otin yhteyden tulkkiin ja kerroin mikä tilanne on niin lääkäri höpisi ensin tulkille puhelimeen joka oli kaijutin "asennossa" ja sitten tulkki pulputti potilaan kotikielellä asian. Muutamia kysymyksiä tuli lääkärille. Ajattelin koko ajan sitä että kun oma aika tulee että ei liian lääketieteellisesti puhu ja tietysti se että osaa tarpeeksi vähän kerrallaan puhua:) kävimme lääkkeitä farmaseutin kanssa lävitse lisäksi oli fysioterapeutti joka kertoi liikunnasta ja omalle kohdalle tuli sitten yleisesti riskitekijöistä puhuminen... Mielenkiintoista olisi olla kotiutttamassa kyseistä potilasta koska tilasin kotiutuspäivällekkin puhelintulkkauksen mutta olin tuolloin toisella puolella osastoa vuorossa. Mutta ilmeisemmin se meni hyvin koska ei siitä ole mitään kuulunut:) Tästä tilanteeta kokemusta rikkaampana elin ikäinen oppiminen senkun jatkuu...
En muista oliko viime päivityksissä puhetta mutta ensi viikolla aloittaa uusi sairaanhoitajaopiskelijoiden ryhmä ja itsellekkin osuu yksi ohjattava. Mielenkiinnolla odottelee että mitähän tulevan pitää. Yksi ohjaus tosiaan alla viime syksyltä ja se meni hyvin. Nyt tässä samalla tietysti ohjaajakouluts menossa josta varmasti ammentaa uutta oppia opetustilanteisiin:) hyvää omienkin muistinystyröiden harjoittelua kun joutuu perustelemaan tarkemmin miksi jotain tehdään mitenkin:) opiskelijan ohjaamisesta ja itse koulutuksestakin varmasti seuraavissa päivityksissä päivitystä:)
![]() |
| Pirteää väriä alkavaan kevääseen |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti