![]() |
Oleellinen pakattu voidaan lähteä:) |
Töissä vallan leppoinen viikko ku maanantaina aamuvuoro sitten pari yötä pari vapaata ja nyt sunnuntai ilta. Yövuorot katkaisivat mukavasti aamu-iltoja. Hyvin rauhallista oli molemmissa öissä.
Maanantai itsepuolustuksessa edelleen nujuttiin maassa hieman tekniikkaa vieden eteenpäin. Otettiin myös erilaisia kuristuksia ja toimivat:)tiistaina mitään sanomaton salikäynti kun yksin kävi. Torstaina padelia emännän ja emännän veljen ja tämän emännän kera. Onnistui kentän varaaminen uuden sovelluksen kautta. Tällä kertaa kun mentiin klo16 viikolla niin taisi tullessa olla kaikki kentät käytössä. Tunti meni taas kuin siivillä hieman puheltiin että seuraavan kerran voisi ottaa jopa 1.5tunnin vuoron.
Lauantaina syötiin kirjaimellisesti ulkona kun suunnistettiin naapurien kera lähi laavulle makkaran paistoon. Viime kerran oltiin samalla porukalla uudenvuoden aattona tällä kertaa oli hieman valoisampaa kun päiväs aikaan käytiin. Oikein maukkaat eväät:makkaraa,lihapiirakkaa,tiikerikakkua ja tietysti kahvia:)
![]() |
hahmottelua |
Eilen lauantaina oli sen verran leutoa että tarkeni nikkaroida pitkästä pitkästä aikaa. Piti tehdä seinän tynkää kanalaan kun tuntuvat toisiaan mykyttävän koko ajan. Kylläpä oli mukava touhuta kun kunnon työkalut onnistui lautojen kaventaminenkin nyt kun on käsisirkkeli. Yön jäljiltä kun kävi aamusta kanalassa niin oli vielä ainakin seinä pystyssä:)
![]() |
Valmis tuotos |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti