sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Treeniä kerrakseen

 Kylläpä oli treenien täyttämä viikko ja talviloma:) viikkoon mahtui useampaa harjoitetta. Maanantaina meitä oli Itsepuolustusreeneissä yllättävän iso poppoo kymmenen yhteensä melkeimpä ruuhkaksi asti mukava kun tupa täynnä porukkaa. Uusikin kaveri tuli joukkoomme alkuun oli pientä ujostelua kun vetäjä tuli hieman myöhässä. Kaikki vain pyöritteli paikkoja auki. Tokaisin että eikös myö aleta painimaan niin tulee lämmin:) otettiin lämmöt pystypainien. Käytiin todella hyvä harjoite läpi ensin joko kaarevan tai suoraan lyöntiin torjunta/väistö maihin vienti ja tilanteen jatko myös maassa. Ensin pala palalta rakennettiin skenaariota lopussa vedettiin koko harjoite alusta loppuun asti.


Tiistaina kaverin kera salille. Poikkeuksellisesti meni ilta saliksi kun kaverin aikataulut antoivat myöde. Yllättävän paljon oli porukkaa vaikka aloitettiin vasta 1930 hyvin toki lähdettiin mukaan. 

Keskiviikkona lähdin kollegoiden matkaan padelia pelaamaan. Olipas kivaa kun meitä oli yhteensä 8 eli kaksi kentällistä niin pelattiin noin 15 min jonka jälkeen vaihdettiin joukkueita niin tuli monen kanssa pelattua. Kyllähän tuohon lajiin koukahtaa kun tuli viikolla kaksi kertaa jo pelattua:) käytiin uudelleen pelaamassa lauantaina emännän ja tämän veljen sekä tämän emännän kanssa oikein urakalla padelointia. 

Torstaina käytiin pitkästä aikaa emännän kanssa myös uimassa. Uitiin ihan matkaa 1000 metriä. Uimahallissa kätevät matkamittarit josta näki mitenkä paljon oli uitu:pyöräytti 50 metriä aina lisää kun tuli aloituspäähän 45 minuuttia suurin piirtein meni. Tällä kertaa meillä oli vain yhdet uimalasit niin uitiin vuorotellen 200 metriä ja vaihdettiin laseja. Emäntä osti toiset niin ensi kerralla voi molemmat uida samaan aikaan lasien kera:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti