sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Lomaa

 

Lomalla metsäilyä

Kylläpä se aika rientää kun on tekemistä:) loma viikko vierähti mennä. Reenejä tuli mukavasti:maanantaina itsepuolustuksessa mentiin maassa tekniikoita todella hyvää tekemistä eipä vähään aikaa ollakkaan nujuttu maassa lisäksi käytiin läpi kauluskuristuksia. Salilla muutamia kertoja heilumassa. Sitten käytiin torstaina emännän kanssa pitkästä aikaa sulkapalloa pelaamassa olipas mukavaa liikuntaa. Lisäksi tuli muutamaan otteeseen käytyä heittämässä frisbeetä yllättävän hyvin sai heitettyä vaikka pakkasta olikin mutta taitaa olla lähiaikoina kauden viimeiset heitot kun alkaa lämmöt painua reilummin pakkaselle. 


Kanaset vielä ulkona vaikka pakkasta rupeaa olemaan toki sisällä olo aika on pitkä niin saavat olla niin kauan kuin haluavat ulkona:)

Perjantaina oli varsin mukava ehtoo kun vietettiin työporukalla pikkujouluja. Aktiviteettinä toimi ensin pakohuone josta jatkettiin keilaamaan ja lopuksi syömään. Pakohuone oli kuten aina todella mukavaa. Päästiin ulos ja aikaa jäi 15 sekuntia:) keilausta oli tunti joka oli hyvä aika. Syömään kun päästiin paikka oli tupaten täynnä onneksi oli pöytävaraus. Nopeasti saatiin ruuat syötäviksi. Vedettiin pää- ja jälkiruoka. Todella hyvää possua ja suklaajuustokakkua. Muutamalla kollegalla oli seuraavana päivänä töitä joten lähtivät syömisen jälkeen. Itse jatkoi parin kollegan kanssa yöhön oli kyllä mukavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti