![]() |
Vedenpinta hieman karannut |
Niine se 5 viikkoa vierähti opiskelijaa ohjaten. Torstaina oli loppuarvio. Mukava oli huomata harjaantumista käden taidoissa ja hyvin itseohjautuva opiskelija muutoinkin. Laittoi omankin pohdinnan ja tiedonhaun aktiiviseksi kun opiskelijan esittämiin kysymyksiin vastauksia etsittiin:) kokonaisuudessa onnistunut harjoittelujakso paljon toimenpiteitä joita näki ja toisaalta paljon pääsi myös tekemään.
Maanantaina tuli pitkästä aikaa metsäiltyä. Kovasti oli viime kertaan veden pinta laskenut kuten kuvakin kertoo. Mukavaa rapsehtimista tulien teossa. Ainut vaan ettei mennyt ruuan laitto aivan miten itse mietin. Ensin tippui kahvivedet nuotioon melkein sammui. Olen tehny tuli paikalle kolmijalan josta narun varassa voi pannua pidellä. No narut tietysti olleet säiden armoilla niin napsahti poikki. Eihän siinä uudelleen vedet pannuun ja nuotion viereen tekeytymään. Seuraavaksi otin toisen tyyppisen pakin pidikkeen. Nuotion viereen kaksi puuta pysty ja vaaka joka yhdistetty narulla. No menipä sitten kirjaimellisesti kuppi nurin kun tästäkin viritelmässä katkesi naru ja pakillinen hernekeittoa kaatui nuotioon:) pitänee ensi viikon lomalla uudemman kerran metsällä jos tällä kertaa pysyisi keitokset pakissa.![]() |
Tuvan lämmössä on hyvä torkkua |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti