sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Lomaviikko

 

Lomaviikko hujahti mennä nopeasti. Saatiin viikolla myös aitaprojekti päätökseen. Maanantaina tehtiin pitempi päivä kun sateistakin oli niin valettiin portin pilarit lopussa ihan otsalampun valossa oltiin:) oltiin kaikki kolme porttia saranoille asentamassa eikä silloinkaan ihan heittämällä mennyt. Lisäksi kun saatiin porttipaikalleen ja annettiin tovi kuivua niin alkoi kuvassa oikean puoleinen pilarinympärysmaa hieman antaa periksi. No kaivettiin auki laitettiin mursketta ja lisäksi sementtiä niin luulisi kestävän. Kokonaisuudessaan onnistunut projekti ja mukava oli itsekkin päästä auttamaan.

Reeneissä ennätti hyvin käymään lomaviikolla. Kertaalleen itsepuolustusreeneissä:todella hyvää skenaarioharjoitetta. Hyökkääjä herättää tönäisyllä huomion sitten yrittää ottaa rinnuksista kiinni piti toimia ennen kuin pääsi iholle tai jos pääsi niin tekniikka siihen. Loppuun pleksikypärät päähän ja muutama kovempi veto. 

Salilla muutamaan otteeseen aikalailla peruspumppailua.alkuviikosta tuli aitaprojektissa kolautettua lekalla vasempaan polveen niin kyykkyä tai maastavetoa ei päässyt tekemään

Tänään kävin heittämässä myös frisbeetä. Parannusta toki tulee kun vielä hyvin alussa on. Hirmuinen tuuli hieman otti kiekkoihin mutta enemmän tällä kertaa olivat puut tiellä:)

Ensiviikolla vielä ma ti vapaat sitten iltaviikkoa. Lisäksi matkaan lähtee opiskelija,mutta tällä kertaa on myös toinen ohjaaja eli ei välttämättä ole joka vuorossa mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti