Töissä vallan leppoinen viikko kun maanantaina lopettelin valvomisen siitä pari pvtä vapaata jonka jälkeen to-la aamuvuoroa su vapaaksi. Pieni pelko persiissä oli että mitenkä sunnuntain vapaan kanssa käy. Se toki luvattiin kun tein juhannusviikolla tuplavuoron mutta alku viikosta ko vapaasta ei kuulunu mitään. Onneksi torstaina sain tiedon että vapaa on tulossa. Töissä muutoin ei ihmeitä tällä viikolla. Ensi viikolla olisi taas sytostaattien kanssa toimimista. Siitä tuonnempana lisää.
Salilla ennätti pariin otteeseen käydä kertaalleen kaverin kera kertaalleen omin päin. Tällä kertaa sai yllättävän hyvän reenin yksinkin tehtyä:10 sarjaa maastavetoa nousevin painoin. Eipä tarvinnut paljoa lämmitellä kun oli ulkona +30 eikä salilla ilmastointi aivan toiminut kuten piti voin kertoa että lämmintä oli:) kyllä tuntui mukavalta selässä seuraavina päivinä eli tiesi että on mennyt nostelut perille.
![]() |
Salainen paratiisi hiekkaranta:) |
Tänään sunnuntaina otettiinkin suuntimaa porukoiden mökille ja sieltä vielä perämoottorilla reilu 15 min matka kohti paratiisiä:) paikkaa jossa luonnon hiekkaranta makkarapaistopaikka uimapaikka hyppykalliolla:)
![]() |
Leppoista sunnuntai ajelua |
Kolmannella rykäisyllä lähti vanha yamahan perämoottori käyntiin:)Siitä sitten mukavassa aurinko säässä kohti määränpäätä. Paikalla oli yksi isompi vene ja Vesiskootteri jotka tekivät lähtöä. Karautettiin oma menopelimme rantahietikkoon. Pieni matka tanssittiin pitkin metsää kalliolle. Tavarat paikalleen ja uimaan. Otettiin myös hauskoja kuvia kun hypittiin kalliolta.
![]() |
Hyppykallio |
Tottahan toki se piti mattokin ottaa mukaan. Täydellinen vapaa päivä hyvässä säässä ulkoilla ja mattoilla:) ensi viikko olisi vielä töitä sitten alkaisi kaksi viikkoinen kesä loma jolloin pitänee myös mattoilla lisää:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti