Toinen loma viikko alkoi hyvin mielenkiintoisella sääilmiöllä kuten kuvakin yllä kertoo. Tuli ihan lunta taivaan täydeltä ja jäi jopa hieman maahan. Hieman hämmentävää kun muutoin hyvinkin keväistä ilmaa ollut. Mutta onneksi maa oli sen verran lämmin että lumi ei pitkäksi aikaa.
Hieman toki kuumotti kun tiistai aamusta oli jo klo 730 auton huolto. Onneksi lumen tulosta huolimatta tiet oli sulat ja pääsi huoltoon ilman ongelmia:)
Viikolla tuli myös käytyä metsäilemässä. Tällä kertaa ei näkynyt metsän otuksia:) nyt sai tehtyä tarpista telttamallisen majoitteen edellis kertaa paremman kun hieman katsoi ohjeita paremmin:) ja tekemällähän sitä oppii. Tuli hieman aloitettua myös kuvassa näkyvää sahatelinettä. Kummallista kyllä niin akkuporakoneessa ei tehot riittänyt kun yritin porata jaloille kohtia muutaman kierroksen meni sitten tyssäsi. Pitänee jatkaa tekemistä käsipelissä ensi kerralla:) hieman mukavampi tuonkanssa sahaillajatkossa puita hieman korokkeella.
Lisäksi tuli keiteltyä nokipannukahvia. Tuli viritettyä kuvassakin näkyvä puinen viritelmä:saa laitettua helpommin pannun tulille ja samoin ottaa sen pois. Yllättävän helposti löyty tiluksilta tarpeet
Vaikka hieman sateli se ei haitannut tarpin suojissa mukavasti siemailin kahvia ja samalla vuoleskelin puujuttua tulipaikalle.
Ja projektit jatkuu:) nyt tuli 6 kuutiota mursketta joka pitää siirtää tulevalle paikalle johon tulee istutuskaulukset tästäkin tuonnempana kuvan kanssa juttua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti