 |
Raappana reggae |
Käydäänpä sitten pikaisesti läpi loppu lomasta:) Eli viime päivitykset ovat hyvinkin tarkasti kerrottuna kun ovat suoraan otteita matkapäiväkirjasta. Lomaa oli Italian reissun jälkeen vielä kaksi kokonaista viikkoa jäljellä. Nopeasti menivät päivät. Ensimmäisenä viikonloppuna otin suuntaa kohti lapsuuden maisemia. Kaveri vinkkasi että perjantaina olisi Raappanan keikka Turun yössä. En edes muista milloin viimeksi olisi käynyt reggaeta käynyt kuuntelemassa ja samalla kertaa pääsee katsomaan vanhan ajan kavereitakin. Matkustelu junassa meni leppoisasti. Punkkasin pe-su kaverin luona ja su-ma olin hotellissa. Mukavaa oli säätää perjantaina illasta ruokaa. Lähdettiin sitten porukalla kohti tapahtuma paikkaa. Kohtuullisen pieni paikka oli ja ihmetykseni oli se että ilmais keikka??? no mikäs siinä, äärimmäisen letkeä ja hyvä keikka oli. Ainahan se elävä musiikki on parempaa. Vaikka paikka olikin pieni niin hyville paikille päästiin ja nähtiin hyvin koko keikka.
 |
aurinko säätä |
 |
Aurajokea |
Lauantaina tuli käytyä salilla ja käveltyä pitkin poikin katuja hienossa syys säässä. Lisäksi tuli käytyä syömässä kauppahallissa thairuokaa. Ja perus pysähdys myös Sinisessä junassa kahvilla. Veikeä paikka kauppahallin sisällä siis kahvi paikka jonka kalustus on kuin vanhan junan vaunuosasto penkit,tavarahyllyt ja ikkunat:)
 |
Aurajokea vol 2 |
 |
junakahvit |
 |
ajelemaan |
Hämmennystä aiheutti sähkötoimiset potkulaudat. Pystyt sovelluksella ostamaan/aktivoimaan härvelin ja sitten ei muuta kuin menoksi. Keskustassa porukka paineli näillä menemään. Lisäksi oli samalla periaatteella toimivia pyöriäkin. Toisaalta hyvä idea kulkemisen tueksi ei tarvitse itse moista omistaa
 |
ja suoraan hauikseen;) |
Kokonaisuudessaan mukava käynti lapsuuden maisemissa: näki ja pääsi tapaamaan lapsuuden kavereita. Ja isona plussana näki Raappanan keikan. Lähdin maanantaina kotia kohti koska tiistaina olikin defendosta leiri.
Tosiaan 1.10 tiistaina oli defendossa vuorossa itsepuolustus leiri. Jännästi kun oltiin jo salissa odottelemassa leirin alkua niin heti kun leirinvetäjä tuli saliin niin tuntui että ryhti parantui:) mielenkiintoinen leiri oli alkuun käytiin puolisen tuntia teoriaa stressistä. Sitten käytiin alkuun tekniikoita lävitse suurimmaksi osasksi kyynärpäälyöntiä ja irrottautumista kuristusotteesta. Loppuun otettiin sitten hieman skenaarioharjoitteita. Mutta "loppu yllätys" oli hyvä: tehtiin kukin tahoillamme tekniikoita salissa, itse en ainakaan huomannut missä välissä yksi meidän vetäjistä lähti salista pois. Sitten yht'äkkiä tulee vetäjä huppu päässä saliin ja puukko tanassa huutaen. Toinen vetäjistä kuka oli minun ryhmässä tekemässä niin huutaa heti puukon nähtyään: "PUUKKO!" ja juoksee taltuttamaan puukkomiestä. Itse myös huudan PUUKKO ja menen apuun. Saadaan mies maahan ja puukko pois. Lopussa käytiin vielä tilannetta läpi ja päävetäjä sanoi että tilanteessa tuli selvästi esille kolme eri tasoa kuinka tilanteessa olijat toimivat: täysi jäätyminen, pakeneminen sekä toimiminen:) Todella hyvä seminaari ja reilu pari tuntia meni kuin siivillä
 |
ruskaa alkaa etelässäkin olla |
Viimeisenä loma viikonloppuna käytiin emännän kaverin mökillä saunomassa ja pelailemassa. Mukavaa oli turista ja viettää iltaa.
 |
näenkö unta vai onko se lunta:) |
Töihin paluu tulikin päivää ennen kuin piti:) alkuun piti aloittaa vasta keskiviikkona mutta tuli viestiä että pääsenkö aloittamaan jo tiistaina ja saisin lauantain vapaaksi. Totta kai tähän tartuin ja mietin että onhan tässä jo kolme viikkoa akkuja latailtu:) Leppoinen töihin paluu töitä oli sopivasti ja pääsi työn makuun heti. Ensimmäiset päivät olin omassa moduulissa eli hematologis/sisätautisella sitten perjantaina olin vastuuhoitajana. Yllättävän hyvin pysyi kartalla vaikka lomalta tulikin toisaalta oli hämmentävän leppoinen perjantai aamun vastuuvuoro kun välillä tuntuu että potilaita tulee ovista ja ikkunoista:) eikä ollut kanylointi taidot hävinneet lomalla kun menneellä viikolla pari haasteellisempaa kanyylia sain laitettua:)
Ensi viikolla maanantaina tulee yhdeksi vuoroksi kollegan opiskelija matkaan. Saa taas hieman omaa vauhtia pudottaa kun pääsee kertomaan tekemisiään ja opettamaan asioita. Tästä seuraavassa päivityksessä lisää...
 |
joku pörisijä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti