sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Napakkaa pakkasta

Napakkaa ulkoilmaa:)
Vuoden ensimmäiset hieman napakammat pakkas säät paukautti ilmoille menneellä viikolla. Noo onneksi vielä on matkaa niihin lukemiin mitä viime vuonna oli mutta kyllä nenänpäässä tuntee kun rapea 15 asteen pakkanen on:) hyvin huomasi kun käytiin torstaina syömässä vanhempieni kanssa joululounasta niin sieltä kun lähdettiin niin selvästi oli kylmä niin oli -12:) kevyt tai oikeastaa melko raskas ähky kyllä tuli kun vetäs ensi kaksi kertaa lautasen täydeltä jouluruokaa ja jälkiruokaa päälle:) Ei tarvinnu illasta enää syödä mitään..

Joku sammu syliin:)
"Tämä on mielestäni väärin"

Viime viikonloppuna käytiin hakemassa emännän kotipuolessa joulukuusi. Onneksi on farmariauto niin kohtuu helposti tuli kuusi matkassa. Menneellä viikolla saatiin kuusi koreaksikin. Tietysti "laaduntarkailijakin" oli apuna:) huomennahan aatto on itsellä tänään ilta aattona aamu sitten kaksi yötä niin jää hieman aikaa viettää aattoakin vaikka töissä on.

Kuusta koreana
Menneellä viikolla reeneissä pääs käymään mukavasti.salia ja pitkästä aikaa kiipeilykin. Kiipeilyssä pääs uutta reittiä koittamaan mikä menikin läpi. Ja ei muuta kuin kartoittelemaan uutta projektia reitin tiimoilta.hämmentävää oli kiipeilyssä se että jälkeenpäin tuntui enemmän jaloissa:) ennen menny kädet nopeemmin tulleeseen ehkäpä alkaa mennä oikeaan suuntaan että alkaa käyttää enemmän jalkoja. Salilla kaveri yllytti koittamaan ykköstuloksia.kyykyssä on tekemistä mutta mielestäni hyvä suunta kun kyykky syvenee reeni reeniltä:) mutta ykkösenä tuli vain 90 se on hyvä välillä katsoa mitä ykkönen on niin voi asettaa tavoitteita. Positiivisen yllätyksen toi lisäpaino leuanveto jossa ykkösenä nousi +20kg lisäpaino. Eli kehitystä on tullu jos vertaa vaikka vuosi takaperin oleviin tuloksiin. Defendo tosiaan vielä joulutauolla mutta tammikuussa leiri jossa aiheena veitsiuhka:tästä varmasti tuonnempana lisää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti