torstai 21. syyskuuta 2017

Zakinthos 13-20.9.2017 osa 6.

TIISTAI 19.9.2017
Viimeinen päivä ihanassa lämmössä. heräiltiin verkkaalleen 9 maissa ja mentiin aamupalalle. Rantaan suuntasimme yhdentoista maissa. Lämpötila näytteli + 34 ja me molemmat paloimme hieman. Huvittavaa tällein viimeisenä päivänä mutta parempi näin ettei ensimmäisenä päivänä. Oltiin tietysti ärhäkkäin aika suorassa auringon valossa ja vielä veden äärellä niin oikein säteet kurittivat ihoamme. Tultiin takaisin hotellille siinä yhden kieppeillä aterioimaan. Otettiin tietoisesti vain yksi annos puoliksi jotta jaksettaisiin illasta sitten ruokailla itsemme vielä kertaalleen ähkyynJ pikkuiset pötkötykset ruokailun päälle. Lähdettiin pötköttelyn jälkeen vielä viimeisiä tulijaisia katselemaan lähimarketista. Ja löytyi kotiin tuomisiksi hyvää paikallista viintä. Ja ne viimeiset tulijaiset myös. Kävästiin vielä illemmasta viimeisen kerran uimassa. Hyvin hämmentävää oli nähdä pilviä melkein sadepilven oloisia ja tulihan sieltä sadekkin. Se kesti maksimissaan puoli minuuttia ja vain muutama pisara kunnes alkoi taas aurinko paistamaanJ
A:n ulkoilutusta

pilviä pukkaa

pilvistä

Mentiin vikan illan kunniaksi hyväksi havaittuun Olive Tree nimiseen paikkaan ruokailemaan. Ihmettelimme suuresti kun paikka oli melko tyhjänä. Edeltävinä kertoina kun ollaan käyty niin tarjoilijat ovat saaneet sykkiä oikeen kunnolla, pöydät olleet täynnä ja ihan jonoksi asti oli tulossa jo seuraavia ruokailijoita. Hyvää pääruokaa ja jälkiruokaa kera paikallisen makean valkoviinin(mitä lähti kotiinkin) tuli nautittua viimeisen illan kunniaksi. Siitä mahat täynnä hotellille jossa neurootikkona purin rinkan kertaalleen ja pakkasin jotta kaikki on mukana. Huomenna herätys 0550 ja kyyti tulee hakemaan 0625 jonka jälkeen kotimatka alkaa.


Yhteenvetoa: todella onnistunut matka. ruoka ja sää olivat mitä parhainta, överintä tietysti oli että sää oli koko ajan niin hyvää ja lämpöä sen yli + 30 eipä viime kesänä paljon lämpimiä päiviä ollut. Retket joissa käytiin olivat mukavaa vaihtelua perus rannalla levyttelyyn. Hotellimme sijainti oli mitä mahtavin: rannalle pääsi lyhyen kävelyn jälkeen, ei ollut ihan pääkadun varressa, huoneet oli siistejä, hotellihenkilökunta mukavaa. Itse Kalamakin pääkatu oli hotellin läheisyydessä ja bussillä pääsi tarvittaessa paikasta toiseen halpaan hintaan. Lämmöllä voin suositella Zakinthosta eri toten Kalamakin aluetta ja myös meidän hotelliamme Metaxaa.
Tuli kyllä rentouduttua ja ladattua akkuja oikein huolella. Ja uitua monen monta kertaa. Nyt jaksaa niin töissä kuin vapaallakin sen verran tuli tankkailtua aurinkoa. 

Zakinthos 13-20.9.2017 osa 5.

MAANANTAI 18.9.2017

Herätys pärähti 0715 pikaiset syömiset omista eväistä ja bussia odottelemaan. Kävästiin vielä patongin tynkää hakemassa ennen bussin tuloa. Tällä kertaa olikin normaali kokoinen bussi kyseessä. Muutamia matkaajia olikin jo sisällä. Bussi tullut varmaan Laganaksen kautta. Mennessä käytiin viereisessä Argassin kylässä hakemassa lisää matkaajia kyytiin. Vene osuus starttasi pääkaupungin  Zakinthoksen satamasta. Lähdössä samaan aikaan oli muutama muukin laiva. Meidän laivamme lähti ensimmäisenä. Saatiin paikka kannelta.  Matkaa taitettiin pitkin rantaa vajaan tunnin verran, ensimmäisenä päämääränä oli kuuluisa hylkyranta.  
hylkyä rannalla

ajoneuvosta nouse

hylkyrantaa

VETO! VETO! VETO!

-
me<3

ihmisiä rannalla

Todella upea paikka: ranta oli täynnä valkoista pyöreää pienen pientä kiveä. Vene ajoi rannan tuntumaan ja takaosasta käännettiin kävelysilta josta pienen vesikosketuksen kautta pääsi nousemaan rannalle. Osuttiin suht hyvään aikaan hylkyrannalle sillä siellä ei ollut ihan överisti muita turisteja. Kyllä huomasi että on suosittu kohde kyseessä. Nyt voi sanoa seuraavan kerran kun näkee hylkyrantakuvan että tuolla on tullut käytyä. Oltiin joku vajaa tunti kohteessa siinä ajassa ennätettiin ottaa huikeita kuvia ja uida.Kuvathan sitä ei mitenkään pysty kertomaan mutta kallion seinämät nousivat todella korkealle ja jyrkästi

Tullessa meitä vastaan tuli useampi laivallinen matkaajia jotka olivat matkalla samaiselle rannalle. Takaisin tullessa pysähdyttiin pikaisesti sinisillä luolilla. Ja kuten arvattiin laiva oli sen verran iso ettei mitään jakoja olisi ollut päästä niin lähelle saatikka luolien sisään, eli kannatti käydä perjantaina pienemmällä veneellä reissussa.   Pysähdyksen aikaan olisi voinut uida laivasta mutta skipattiin se ja otettiin muutamia kuvia. Oltiin vajaa puolisen tuntia parkissa luolien läheisyydessä. Matka jatkui kohti Zakinthosta. 
sinistä luolaa
hylkyranta jää taakse

uimapysähdys

Hylkyrannalla erilaista verrattuna Kalamaen rantaan hiekan lisäksi oli syvyys. Kalamakissa kun menee uimaan saa kävellä hyvän matkaa ennen kuin pystyy uimaan ja vielä ottaa jalat pohjaan. Hylkyrannalla syveni todella nopeasti niin ettei enää ylettynyt jalat pohjaa. Eilen tuli ostettua uimalasit joita tuli hylkyrannalla testailtua: pitkälle näkyi

Lounasta otettiin hotellilla jonka jälkeen pikaiset päivä pötköttelyt ennen kylille lähtöä. Aikataulut täällä ovat ”saariaikaa” eli ei ihan niin justiinsa. Päästiin bussilla kuuden pintaan pääkaupunkiin. Tarkoitus oli mennä näköalapaikalle ottamaan auringonlaskukuvia mutta ilma oli jotenkin hyvin tukala ja nihkeä eikä heti löydetty oikeaa kohtaa josta kapuaminen ylös alkaisi niin skipattiin koko suunnitelma ja otettiin uutta suuntaa kohti satamaa. Kyllähän se sunset sieltäkin näytti mukavalta.

Auringon painuessa mailleen, päätettiin lähteä illastamaan turistikartan reunassa suositeltuun paikkaan. Paikassa olikin kuhinaa jo meidän sinne päästyämme. Livebändi soitteli ruokailun tiimellyksessä taustamusiikkia.  Lähtiessä tuli kävelykadun varresta osteltua tulijaisia itsellekkin. Löytyi vallan mainio kännykän suojakuori: kunnon hajotus kuvaa sunset hylkyrannalla. Syksyn tullen ja kun alkaa sataa vaakatasossa kuraa niin ei muuta kun kännykkä selälleen ja katselee tuota huikeaa maisemakuvaa auttaa varmasti akuutimpaan matkakuumeeseen ja matalaan mielentilaanJ Tähtäiltiin klo2115 lähtevään bussiin niin käveltiin suht ripeästi ruokailtuamme kohti bussipysäkkiä. No kello kävi ja klo2140 tuli bussi paikalle, päästi matkustajat ulos ja kuski vaan sano että klo 22 tulee seuraava,öö täh? Eipä siinä vaiheessa enää muutama ylimääräinen minuutti missään tuntunu. Huvittavinta oli se että samainen kuski tuli tosiaan klo 2205 ja nyt bussi olikin jo melko täynnä. Bussin perällä oli äänekkäitä brittimatkaajia mökäöljyn voimaannuttamina. Loppujen lopuksi päästiin hotellille pienen säätämisen jälkeen, täytyyhän tälläisiäkin sattumuksia olla niin on jotain mitä muistella matkan jälkeen. huomenna vielä tiukka ranta päivä ja sitten paluu suomeen


auringonlaskua satamassa katselemassa

Zakinthos 13-20.9.2017 osa 4.

LAUANTAI 16.9.2017

Tänään nukuttiin hieman pitempään 0845 soi kello. Aamupalalle hotellille. Vatsat täynnä päätettiin tehdä pieni kävelylenkki hotellin läheisyydessä. Käveltiin rannalle hieman eri reittiä mitä normaalisti. Vastaan tuli Kalamaki rannan taverna ja muutenkin oli enemmän hyörinää oli jopa rantavahti mitä meidän rantakohdassa ei ole. Selvästi huomasi että viikonloppu kun tuntui olevan paljon enemmän porukkaa verrattaessa viime päiviin. Talsittiin rantaa jonkin matkaa. Noustiin takaisin kaduille aivan pääkadun toisessa päässä. Välipalaa haukattiin leipomossa jossa oltiin jo kertaalleen käyty. Maistelin paikallista jääkahvia. Samaa tavaraa mitä aamulla ottaa mutta kylmänä, eipä oikein ollut kokemuksena jatkoon menevä, mutta tulipahan paikallistakin kokeiltua. Aamun kävelyn yhteydessä alkoi hieman pilviäkin pukkailla taivaalle mutta ne kaihkosivat nopeasti ja taas porotteli pilvettömältä sen rapiat + 30 astetta eli hyvin tarkeni.
Mitäs ihmeen pilviä tuolla näkyy
Aamuisen kävelylenkin jälkeen tultiin hotellille levyttelemään ja pelailemaan korttia. Perus kaavalla mentiin iltapäivästä rannalle ja sitten illastamaan. Käytiin syömässä hyvässä havaitussa paikassa. Ruuan päälle päätettiin mennä yksille yhteen lukuisista pääkadulla olevista baareista. Kaverin suosituksesta maistoin paikallista OUZO juomaa. Melko tämäkkää oli, hennon aniksen makuinen. Paikan asiakaspalvelu oli täysin naurettavaa: Mies joka ohjasi meidät pöytään ei puhunut ollenkaan tai jos puhui niin hiljaa mutisi ettei siitä saanut mitään selvää. Juomat saatiin suht nopeasti mutta sitten maksu olikin täysin oma lukunsa. Moneen otteeseen yritettiin ottaa kontaktia tarjoilijoihin mutta he eivät meitä huomanneet tai ei olevinaan huomanneet. Emäntä sai toiselle sanottua että oltais valmiita maksamaan. Nainen sanoi selvästi että selvä. Tovi ehti kulua eikä laskua kuulu.  Missään vaiheessa ei tultu kysymään otammeko lisää tai onko kaikki hyvin. Tuntui että meidät oli unohdettu täysin. Sitten sain mieheen kontaktia joka meidät pöytäänkin ohjeisti. Mies tuli pöydän viereen mumisemaan jotain ja laskelmoi mitä oltiin juotu. Loppupeleissä ei saatu minkäänlaista kuittia vaan mumisija mies iski 12€ hinnan pöytään se maksettiin ja lähettiin saman tein pois. Kyseistä Oasis Baria en voi suositella kenellekään.  Noo mutta täytyyhän reissussa jotain huononmpiakin kokemuksia olla että tulee täydellinen kokonaisuus J

SUNNUNTAI 17.9.2017

Tänään sunnuntaina oli meidän hotelli kiinni. Saatiin kyllä aamupala mutta sitten oli ovet kiinni. Joutui aamulla ihan small talkia harrastamaan kun aamupalaa kerätessäni alkoi muuan brittipoika heittämään läpyskää. Aamupalan jälkeen lähdettiin kävellen rantaa pitkin kohti isompaa kylää Laganasta. Mukava oli talsia pitkin rantaa. Matkalla tuli kohta jossa ei ollut mitään. Alueelle ei ole saanut eikä saa rakentaa mitään koska se osa rannasta on rauhoitettu kilpikonnille. Siellä täällä näkyi merkattuja kohtia jossa on kilpikonnan pesiä. Reissulla ei nähty yhtään kilpikonnaa. Esim. kalamaki rannalla on olo kielletty illalla klo 19 jälkeen kun kilpikonnat nousee rannalle. Päästyämme Laganaan pidettiin taukoa rennossa rantaravintolassa. Kanapaninin ja appelsiinimehun voimin matka jatkui pienen tauon jälkeen.
kilppari
rantakävelijät

Selvästi huomasi että Laganas on isompi paikka verrattaessa Kalamakeen. Enemmän porukkaa ja paljon enemmän tavernoita rannan tuntumassa. Rannan tuntumassa pyöri myös kaupustelijoita. Käveltiin vielä pikku matka pääkatua pitkin eteenpäin kunnes palattiin takaisin rantaan kun koti matkaa oli vielä taitettavana jonkin verran. Hissukseen talsittiin samaa reittiä rantaa pitkin kohti Kalamakea. Kun oltiin aamupv oltu liikkeellä niin pienet päivä torkut teki hyvää ennen uimista.
isompaa rantaa

suu täynnä makeisia:)

Illasta pitää käydä taas ostelemassa aamupalaa huomiselle kun alkaa veneretki klo 0800 tulee haku. Illasta käytiin hieman pääkadulta poiketen syömässä hyvää ruokaa. Ja taas kerran ähkyssä nukkumaanJ

Zakinthos 13-20.9.2017 osa 3.

PERJANTAI 15.9.2017

Kello soi 0715 ja aamu alkoi pikaisella evästyksellä, meitä tultiin hakemaan klo 0805. Oli aamusella jopa viileän tuntua kun lämpömittari näytteli + 17. Lähtöpaikalla oli muitakin matkaajia muttei suomalaisia. Aurinkomatkojen minibussi kurvasi ja saariseikkailu voi alkaa. Me oltiin ensimmäiset matkaajat jotka nousivat sisään. Muutamassa paikassa käytiin hakemassa lisää porukkaa siten että minibussi oli täynnä kun alettiin taittamaan matkaa saaren serpentiini teitä eteenpäin.  Pysähdyttiin strategisissa paikoissa ottamaan kuvia, oivallisia fotoja tuli nappailtua.

pitkälle näkyy

Ensimmäinen isompi stoppi oli pienessä syrjäisemmässä satamakylässä. Vain muutama kauppa ja ruokapaikka oli kylässä. Päätettiin mennä erikseen kustantavaan veneajeluun ja se kannatti. Matkaa tehtiin vajaa tunti. Veneellä ajettiin sinisille luolille ja ihan sisälle asti. Kallion seinämissä on veden tekemiä luolia,  kun sinne ajoi lähemmäksi sai todella hienoja kuvia kun aurinko paisteli jälleen pilvettömältä. Auringon säteet värjäsivät luolan alueen turkoosin ja vihreän värein.  Meille on varattuna maanantaille veneretki mutta enpä usko että näin lähelle pääsee sinisiä luolia käymään.

ei oltais ihan koko ryhmä mahduttu tohon meitä kun oli yhteensä sen 19 henkilöä:)

kohti sinisiä luolia

luolastoa näkyvissä

huikeeta maisemaa

joku iloinen trävelleri
sinisten luolien sisällä

Veneilyn jälkeen matka jatkui serpentiini teitä eteenpäin. Seuraavakin kylä oli pieni ja rauhallinen siellä oli väli kahvittelut. Kyseisessä kylässä oli paljon käsitöitä ja keramiikkaa tarjolla/esillä. Emäntä löysi hyvän näköisen maton uuteen kotiimme. Siitä varmasti tuonnempana kuvaa ;)

Seuraavana paikkana saariseikkailulla oli luostari. Perustajasta kuultiin paljon tarinoita oppaalta. Luostari oli ulkoa päin melko mitään sanomaton mutta sisältä perus kaunista kirkko/luostari tunnelmaa. Luostarin pihalla oli myös vanha viininpoljenta paikkaJ karua oli hautausmaa, kuvakin kertoo. Kauempana nousee rinne mikä on täysin tummunut tulipalon jäljiltä. Opas kertoi että tänä kesänä on ollut luonnottoman paljon maastopaloja. Spekulaatioita on syttymisestä esitetty erinäisiä. Välillä oli kohtia jossa bussin molemmin puolin oli mustunutta maaperää veti kyllä hiljaiseksi. 
palanutta miljöötä

luostaria ulkopuolelta

kylmäävä kuva:hautausmaa ja palanut ympäristö

Luostari visiitin jälkeen oli vuorossa ruokailu. Äärimmäisen hyvää lammas kepakkoa tuli aterioitua.
ruokaa

Seuraavana pikaisena pysähdyksenä oli tietojen mukaan vanhin vieläkin satoa tuottava oliivipuu, ikää sillä arvioidaan olevan 2000 vuotta. Saatiin kuulla myös tarinaa oliivipuun synnystä. Osuvasti oliivipuun jälkeen suuntasimme oliivipuristamolle. Nähtiin niin vanha kuin uusikin tapa miten oliiviöljyä tehdään. Päästiin myös maistelemaan makuoliiviöljyjä: appelsiini, sitruuna ja valkosipuli. Mukava oli käydä puristamolla nyt tietää senkin miten oliiviöljyä tehdään.
2000 vuotta vanha oliivipuu

oliiviöljyträvelleri

kuvaa vanhasta ja uudesta tekniikasta

Päivä oli hyvä päättää viinin maisteluun. Saatiin napakka esittely paikan pitäjältä. Sitten istuttiin alas ja alkoi maistelut. Neljää eri laatua suullisen verran maistettiin. Emäntä  osti yhden pullon kotiin tuomiseksi. Voi sitten syksyn kylmissä illoissa uunin kupeessa viltin alla katsoa reissu kuvia ja muistella viini maistelu päviää hyvän viinin keraJ
viinitilaa

esittelyä tilan pitäjän pitämänä


näistä sitä viintä tulee

kuvailua

kissa vartioi: laatikosta kuului piipitystä siellä oli tipuja:)

Todella mukava päivän reissu oli. Tuli nähtyä ja koettua jos jonkin moista.  Kanssa matkaajat oli mukavia ja puheliaita. Aamulla kun oltiin ensimmäisiä kyytiin nousseita niin nyt päivän lopulla oltiin ensimmäisiä  jotka kyydistä jäivät. Toivoteltiin muille hyvät loppu lomat

Hotellilla napakasti rantavarustuksen vaihto ja kohti rantaa. tekipäs hyvää pulahtaa veteen päivän matkailun jälkeen. Jonkin aikaa levyteltiin rannalla ennen illastamista.

Mentiin illastamaan samaan paikkaan jossa otettiin kattava menyy. nyt otettiin ateriat listalta itsellä mureaa nautaa soosissa ja emännällä kanaa. Ähkyssä sai taas kävellä takas hotellille

Zakinthos 13-20.9.2017 osa.2

TORSTAI 14.9.2017


Yö meni no pätkittäin nukkuessa klo 0325 alkoi kukko kiekua siihen malliin ettei oikein kunnolla saanut enää nukutuksi. Eihän sille mitään mahtanut, työtäänhän se vain teki. Kun aamulla avattiin terassimme ovi niin eipä haitannut kehnosti nukuttu yö: aurinko paisteli pilvettömältä taivaalta ja muutenkin maisemat miellytti.
ihan mukavan näköinen takapiha
Aamupalalla vedettiin vatsat täyteen että jaksaa uida. Päätettiin kävästä aamu uinnilla kun piti sitten olla hotellilla takaisin klo 11 kun opas tulee paikalle. Opas tuli hieman tasan jälkeen. Napattiin huomiselle perjantaille saariseikkailu: käydään pikkukylissä koko päivän kestävä setti. Mielenkiinnolla odottelee mitä sieltä tulee. Lisäksi varailtiin maanantaille veneretkeä.
valmiina uimaan?

Varausten jälkeen päätettiin ottaa suuntimaa kohti pääkaupunkia. Mentiin bussipysäkille jossa jouduttiin tovi odottelemaan ennen kuin bussi tuli. Mennessä ajettiin viereisen isomman paikan nimeltä Lagana läpi. Zakinthoksessa bussi vei bussiasemalle josta oli pieni kävely matka kapeita kujia pitkin keskustaan. Mentiin heti syömään, otettiin kreikkalaistyyppistä ruokaa ja hyvää oli. Käveltiin hetken aikaa rantakatua pitkin kunnes otettiin rannan tuntumasta bussi takaisin Kalamakiin. On kyllä mielestäni Kalamaki parempi paikka kun on pienempi ja hotellilta pääsee näppärästi rannalle. Kyllä joku pv pitää käydä katsastamassa Laganan isompikin ranta.
pääkaupungissa pyörimässä

eikös me tässä kohti olla?
Päivän mittaan aurinko porotteli pilvettomältä taivaalta ja asteita sen oli + 30 kyllä on d-vitamiini reseptorit kovilla. Nyt vähän lepoa ennen iltapäiväuinteja ja syömisiä: Reilu puoli tuntia meni taju kankaalla sitä se + 30 asteen helle ja ulkona kävely teettää. Tuttua reittiä rannalla jossa oleskeltiin ja uitiin kunnes otettiin takas suuntimaa hotellille. Illasta mentiin syömään pääkadun yhteen lukuisista ruokapaikoista. Ruokana oli lammasta/possua/kanaa vartaassa/pitaleipää/tzazikia ja riisiä jälkiruuaksi suklaakakkua kera jäätelön todella hyvää settiä taas kerran. Hirmuisessa ähkyssä kävästiin marketissa hakemassa aamuselle evästä kun saariseikkailu alkaa klo 0800. 
iloiset uimarit

perus peukalopose

Zakinthos 13-20.9.2017 osa 1.

Niin se reissu tuli heitettyä. Seuraavassa tekstin tynkää matkapäiväkirjasta kuvien kera. Olkaatte hyvät arvon blogini lukijat

Tiistai-keskiviikko
12-13.9.2017

Aamusella kävin viemässä Lunan Puumalaan hoitoon. Perus flippaus kun koppaan saatiin mutta kun päästiin matkaan rauha oli maassa. Eilen toi emännän veli meille puita peräkärryllisen. Nyt pääsin ensimmäistä kertaa ajamaan peräkärry perässä. Eipä juuri menoa haitannut kun Fordin tdi jylläsJ Onneksi en tarvinnut peruutella perillä koska sen olisin tiennyt ettei olisi onnistunut. Siinä hölisin vähän aikaa emännän isän kanssa ennen kuin oli aika lähteä takaisin kotiin kun oli iltapäivästä tulossa nuohooja käymään. Alkaa pikku hiljaa olemaan kaikki taloastiat kunnossa muuttoa varten. Päivä ja ilta menikin sitten tavaroita tarkastellessa

Lähdettiin vähän ennen puoltayötä ajamaan kohti lentokenttää. Emäntä ajeli renkonmäelle itse ajoin siitä loppuun. Rauhallista oli pudotella kohti kenttää mutta yllättävän sumuista oli ja muutamia tietöitä. Yhdessä kohtaan oli tietyöt täydessä tohinassa käynnissä. Tietysti rauhallinen ajankohta tehdä tietä. Löydettiin näppärästi lentokenttäpysäkki samainen johon jätettiin auto kun lähdettiin Unkariin. Lievä kuumotus oli kun boarding passia tulostettaessa ei tullut ensin kuin vain toisen tiketit. No siinä hetken pähkäiltyämme ja nimen vaihdettuamme saatiin molemmille tarvittavat paperit aparaatista ulos. Lento lähtee klo 0410 määrän päässä Zakinthoksessa pitäisi olla noin 0800 maissa. Meillä on valmiiksi säädetty kuljetus kentältä hotelliin ettei tarvitse nollat taulussa alkaa säätää kyytiä kuten Intiassa viime kerralla. Odotukset matkalle on korkealla eniten odottaa lämpöä, hiekkarantaa ja mukavia hetkiä rakkaan seurassa…

Lento meni kyllä melko taju kankaalla. Upeat oli maisemat kun kone laskeutui Zakinthokselle. Samoin ilma pilvetöntä + 23 astetta heti aamusta. Karun näköinen oli lentokenttä eikä ollut kuin kaksi laukkuhihnaa. Rinkka tuli melkein heti eikä emännänkään kantamuksissa kauan mennyt. Eipä ollut minkäänlaista maahantulo juttua/tarkastusta, porteista sisään vaan ja eteenpäin. Aurinkomatkojen opas oli vastassa ja opasti mistä kuljetus lähtee hotelleille. Meille tuli minibussi johon tuli muutama kanssamatkustaja. Matka kentältä hotellille ei ollut pitkä.
vuoria näkyvissä
Hotellille päästyämme suoraan aamupalapöytään: perus leipä settiä. Huone saadaan vasta klo 11 joten ei muuta kuin pikainen tavaroiden/vaatteiden vaihto ja pällistelemään karttoja. Mentiin allas puolelle odottelemaan, oli kyllä todella lämmintä. Huone saatiin noin 1130. Parveke/terassi ensimmäisessä kerroksessa ja suuntautuu ”takapihalle” siellä kukko availi ääntään. Muutoin näkymät mukavat ja rauhalliset(kuvakin kertoo). Ei muuta kun kamat huoneeseen ja kylille
huoneen odottelua
takapihaa terassilta
kyltti kohti rantaa
trävellerit löytäny majotukseen

Hotellimme Metaxa on Kalamaki nimisessä paikassa eteläosassa saarta. Pääkadun varsin oli kojuja täynnä. Varmaan löytyy viikon joka päivälle eri ruoka paikka. Käytiin leipomossa syömässä hyvät oli syömiset. Supermarketista juomista ja pientä suolaista sitten takaisin hotellille. Eipä kauaa mennyt niin oli kuola poskella. Teki hyvää pienet torkut. Torkkujen jälkeen suunnaksi ranta. Hotellilta rantaan ei ollut kovinkaan pitkä matka kävellä. Rannalle päästyä hetken aikaa käveltiin ennen kuin löytyi sopiva paikka johon asettauduttiin. Voin kertoa että kyllä tarkenee mittarit näyttää lähteestä riippuen + 31-34 pilvetön taivas ja pieni tuulen vire. Aivan mahtavaa oli käydä pulahtamassa auringonottamisen välissä

hotelli kuvaa

hotelli kuvaa vol.2
lentokenttä oli melko lähellä hotelliamme nii tältä näytti kun lentokoneet laskeutu:)

rantaa

kalkkilaivan kapteeni

Illalla päätimme lähteä syömään pääkadun varteen. Hetken kuljettuamme osuimme paikkaan jossa oli monen monta muutamin kanssa ruokailijaa. Päätettiin ottaa menyy johon kuului alkusalaatti tietysti kreikkalainen pääruoka: tarjotin täynnä paikallisia herkkuja – viinilehtikääryleitä/lammasta/täytettyjä paprikoita/uppopaistettua fetaa ja jälkiruokana suklaajäätelöä. kokonaisuus huuhdottiin alas talon valkoviinillä. Koko lysti kustansi 24,90 siis kahdelta henkilöltä yhteensä. Ei ollenkaan huono mietittiin että Suomessa jossain hienommassa paikassa saa maksaa pelkästä viinistä sen 25 euroa.
Huomenna on klo 11 tulossa opas hotellille niin pitää varailla retkiä loman varrelle, niistä tuonnempana lisää. Nyt hirmu ähkyssä hyvää yötä
ähky menyy