sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Mad music


Tällä hetkellä on lukemisen alla Mad music niminen kirja, jossa Riku Rantala ja Tuomas Milonoff yhdessä asiantuntijoiden kanssa käyvät musiikin saloja lävitse. Äärimmäisen mielenkiintoiselta vaikuttaa kirja esimerkiksi yhdessä luvussa käydään musiikin historiallista taustaa. Seuraavassa suoralainaus kirjasta:" Inehmojen musiikillisuuden peruspalikat eli rytmitaju ja sävelkorkeuksien hahmottaminen ja ryhmittely olivat olemassa kädellisillä jo ennen homo sapiensia. Rytmi jopa miljoona fokken vuotta. Näyttää siltä että noin 60 000 vuotta sitten Itä-Afrikassa oli posseja jotka oli saavuttaneet aika lailla samat pääkopan kyvyt ja mahdollisuudet kuin meillä nykyään. Sieltä nämä jossain vaiheessa kehittyneet laulunlahjat levisivät siirtolaisuuden myötä muihin Afrikan populaatioihin ja edelleen ympäri maailmaa. Arvellaan, että ihmisen musisointi uskontoineen, transseineen, tuutulauluineen oli 20 000 vuotta sitten lähes melkein samaa kamaa kuin nykyään. Paleontologisessa mielessä musiikkissa ei siis ole tapahtunut mitään järin kiinnostavaa 20 000 vuoteen! Ihmisaivot on viritetty musiikillisille taajuuksille. Me tajuamme rytmejä ja sävelkorkeuksia. Yhtä lailla kuin puhumaan, lapsi oppii musiikilliseksi, jos hänelle mahdollisuus tarjotaan. Yksinkertaiseksi:musiikki on maapallon ainoa yhteinen kieli"

Edellä oleva otos kyllä sai lukuhetkellä melko moiset kelat pyörähtämään omassa pääkopassa. Mutta tottahan tuo on että musiikki on universaali kieli. Äärimmäisen kiehtovaa on myös ajatus siitä että onko aikakautena kun maapallolla on tallustellut nykyihminen ja neardendaalin heimoon kuulunut ihmishahmo niin musisoineet yhdessä, vai onko siinä ollut suuri erottava tekijä sille miksi nykyihminen jäi henkiin. Tai tuo että musiikillisella saralla ei ole viimeisen 20 000 vuoden aikana paljoa kehitystä tullut. Tietysti kun miettii nykyaikaa niin on musiikki paljon "koneellistunut" mutta perus asiat ovat pysyneet koko ajan samana. Vaikka itse olenkin reggae diggareita niin oman elämäni aikana niin huomannut että esimerkiksi dubstepköhän se on musiikki laji nimeltään niin on tullut uutena kun tosiaan on musiikki alettu tekemään koneiden avulla.
 
Totta tosiaan itse kuuntelen reggae musiikkia. En muista olenko asiasta blogiin kirjoitellut mutta seuraavassa nopea katsaus mistä kaikki sai alkunsa:) Eli vuosi oli 2008 oli kaverin synttärit jossa soi musiikki laidasta laitaan sitten osui ja upposi:Raappana-Maasta maahan eli suomalaisen reggaetyylin yksi kärkinimistä. Se oli sitten siinä, luukutin biisiä varmaa tuhatkertaa tuon illan aikana. Siitä lähtien ei ole ollut paluuta:) Aikoina kun asustelin Turun suunnalla tuli käytyä todella useasti ihan live bändejäkin kuuntelemassa ja useasti erinäisissä reggaeklubi tapahtumissa. Ja oma musiikkityyli oli kyllä löytynyt. Äärimmäisen letkeää on aina ollut kun regeetä kuuntelee. Kotootahan löytyy tottahan toki riippumatto mikä vielä lisää letkeyden tuntua sinne kun hyppää ja laittaa rennon letkeetä regeetä taustalle ni rentoutuminen voi alkaa. Muistaa hyvin opiskeluaikana kun oli vaihdossa Thaimaassa ja jossain saarilla riippumatto palmujen välissä ja regeetä soimassa ni oli kyllä huikeeta. Unelmissa tietysti näin reggae kuuntelijana olisi joskus päästä reggaen synnyin sijoille Jamaikalle. Unelmiahan saa olla, niiden avulla jaksaa painaa töitä eteen päin:)

Mielenkiintoinen juttu kirjassa oli myös seuraava:" kuvittele että heräät huomenna ja kaikki musiikki on kadonnut... Esimerkkiä musiikin katoamisesta ei kuitenkaan tarvitse etsiä kovinkaan kaukaa. Kun punakhmerit nousivat valtaan Kambodzassa huhtikuussa 1975, miltei kaikki musiikki vaikeni. Äänitteet tuhottiin ja kokonainen sukupolvi muusikoita päätyi kuoleman kentille. Puolue määritteli uudelleen, mikä oli sallittua ja oikeanlaista musiikkia. Kaikenlaisen muun saundin esittäminen, tanssiminen sekä äänitteiden omistaminen julistettiin laittomaksi...."
Surullisen kuulloista mutta toisaalta varmasti jos et kuunnelllut tai totellut mitenkä ylempää määriteltiin niin kuula kalloon. Eihän sitä edes osaa kuvitella millaista tuo olisi. Kun nyt miettii selatessa esim autoradiossa eri kanavien välillä niin ei olisi kuin yksi mahdollinen kanava ja senkin musiikki olisi määrritelty tarkasti...

Loppuun linkki biisiin jonka jälkeen olin täysin koukussa!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti