sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Nopea viikko

Mennyt viikko on menny aivan kuin siivillä kuten muutkin lähiviikot:) Maanantaina oli viimeinen yövuoro eli valvominen loppui tiistai aamuun. Huomas hyvin miten toka ja kolmas yö ovat jo helpompia valvoa mitä ensimmäinen kun on saanu rytmiä päälle. Hiljaisen lepposet olivat kaikki kolme yötä. Kyllä nukuttikin hyvin kolmannen yön jälkeen. Oon tainnu mainita jossain blogi päivityksessä että kyllä tuo kolme yötä on aivan maksimi mitä pystyy tekemään. Oma keho ei oikee pysty tai tykkäis jos ois +4 yötä. Sitten oliki keskiviikko torstai vapaata ja nyt vkl perjantai-sunnuntai töitä. Oli kyllä äärimmäisen harvinaisen rauhallinen viikonloppu. Kauhulla katselin potilaspaikkojen määrää perjantai illallla mutta eipä tullu tuvat täytee vkl aikana. Tällä kertaa olikin keuhkopuolella mielenkiintoista vaihtelua sydänpuolen jälkeen. Mutta toisaalta antoisaa kun potilas tapaukset vaihtuvat.

Salilla kehitystä on havaittavissa jo toisella viikolla uuden ohjelman myötä. Nimittäin smithpenkki kulki 85kgx5-95kgx3-105kgx1-85kgx5-95kgx3-105kgx1. Oli pitkästä aikaa rinta aivan tuusan paskana tuon setin jälkeen. Muutoinkin sai kyllä kropan melko tukkeeseen ku kunnolla junttas menemään. Ja sehän tarkoittaa että tulosta tulee::) Toinen yllätys oli ku smittikyykyssä pääs nousemaan jo 80kg asti. Samoin yllätys oli smitti pystypunnerruksessa sai latailla 15 kg kiekot puolillensa ja sillä meni viimenen setti. Ku muistaa vähä aikaa sitten meni pelkkä tanko:) Tästä voi vetää vain johtopäätöksen että kannattaa tehdä ohjelman vaihdos aina aika ajoin. Innolla oottelee jo ens viikon reenejä että onko kehitys samanmoista, syötyä ja palauduttua on kyllä tullu nyt vkl tehtyä kunnolla.

Tuli menneellä viikolla yks ilta lenkin yhteydessä hyvin pitkästä aikaa käytyä geokätköilemässä. Pakko hieman avautua:) Nyt kun on tapetilla uusin villitys mobiilipeleissä Pokemon Go elikäs kännykän kartat sovellutus on pohjana pelissä, missä pitää etsiä ja jahdata pokemoneja kameraa hyväksi käyttäen maastosta. Mikäs siinä hyvähän se on että peli saa porukat liikkeelle. Mutta itsestä ei ole moiseen metsästykseen. (Kuitenkin jos pelin lataisin niin flippaisin täysin siihen:)) Toisaalta geokätköilykin käyttää karttaa pohjanaan mutta etsittävät asiat ovat oikeasti olemassa. Yksi kätkö löydettiin lenkillä tai oikeastaan emäntähän sen löys melko näppärästi. Oli taas hieman päässy uhontumaan kuinka mukava harrastus on kyseessä. Mentiin sovelluksen antamiin koordinaatteihin ja alettiin pööpöilemään ja etsimään kyseistä kätköä ja tietysti siten ettei mahdolliset ohikulkijat kovin kummastelisi:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti