Halloween viikko meni nopeasti kuten kaikki muutkin viikot:) Ainoa eroavaisuus muihin viikkoihin verrattuna oli se ettei ollut kuin kaksi työvuoroa. Maanantaina oli perusilta settiä. Sitten oli keskiviikkon ja torstain välinen yö. Ja Perjantaina oli "koulupäivä" Käytii välireflektion jälkeen muutama osastotuntimainen setti läpi mitä oli luokkatoverit tehnynä. Aiheena olivat lapsipotilaan diabetes, saattohoito sekä tehohoitopotilaan verenkierron ja hengityksen seuranta. Äärimmäisen hyvät oppitunnit olivat. Ja kyllä huomas et jotain oppia on myös tarttunu ku kaikki käsiteltävät asiat olivat selkeitä ja niistä jotain muistaakin:) oli puhetta että jos esim tehohoidon tunnin olisi pitänyt silloin ku mentii ekaan harkkaan sairaalalle nii ois ollu kyl melko hepreaa:) Oli ihan jännä kans pitkästä aikaa istua tunnilla kuunnellen opetusta. Itsellä kyseinen setti tulee olemana parin viikon päästä ja aiheena on meidän opparimme elikäs aggressiivisen potilaan kohtaaminen ja ennakointi. Yleisesti menneestä viikosta ei mitään ihmeitä tullu eteen. Yövuoro meni yllättävänkin nopeesti. Meni melko paljon potilaita osastollekkin. Tietysti vähä aikaa oli sillee et ei tapahtunu oikee mitää jolloin joutu taistelee väsymystä vastaan mut niihä se taitaa olla melkke joka yövuorossa. Viime viikolla tuli käytyä myös koululla pyörähtämässä nimittäin tekemässä lääkehoitontentti. Oli neljä eri osuutta teoriaa ja laskuja. Teorioissa sai ollu pari väärin ja laskujen piti olla täysin oikein. Ja iloinen päätös tentille oli nimittäin kaikki osiot läpäisin niin teorian kuin laskutkin. tämä tarkoittaa seuraavaa:) saan suoraan hyväksi luettu teoriaosuuden sitten ku tammikuussa aloitan työt. Eli tuolloin pitää vaan tehä käytännön osuus mikä ilmeisemmin käsittää kanyloinnin,lääkkeen annon lihakseen, ja lääkkeen teon.
Lähettii emännän kanssa käymää halloweeniksi kotikulmillani Raisiossa. Menomatka meni lennokkaasti ajettiin puoliksi matka. Perjantaina ei paljoa muuta keritty ku syödä ja höpistä vanhempieni kanssa. Lauantaina oli todella mukava käydä Ruissalossa kävelemässä luonnon helmassa vaikka hieman viileää meren rannassa olikin. Muutamat fotot otettii ja sitten takasi kotiin:) illalla sitten oli parhaan kaverin tuparit. Ei oo kaveri kauas synnyin paikaltaa muuttanu nimittäin muutti toiselle puolelle tietä:) Käytii emännän kans hakee muut kaverit autolla ja sitten ryhmänä tupareita kohti. Tuparilahjaksi keräsin pienimuotoisen ensiapusetin (kuva alla). Parii otteesee ollaa kämpillä jo käyty mutta nyt oli sitten valmista. Kodikas oli ja huikeat lavasteet ku oli halloween teemaa. Onnistunut ja omaperäinen oli vessan seinä (kuvasta näkyy) tekoverellä oli kirjoitettu juhlijoiden nimet:) hyvät oli tarjoilut ja porukka. Siitä sitten puolen yön maissa otettiin suuntimaa kohti Turkua. Vähä aikaa jouduttii kiertelee ennen ku löydettii baari johon päästi melko nopeasti sisälle. Hirvittävästi oli porukkaa tietysti ku halloweeni. Kokonaisuudessaan olil vallan mainio ehtoo ku näki vanhan ajan kavereita ja menokin oli ihan hyvä. Sunnuntaina kävästii ennen lähtöö emännän kans viel kirpputorilla. Yllättävän paljon oli sielläki hyllyjen tutkijoita. Siinä sitte syötii otettii hiema lepoo ja lähettii puottelee kohti kotia. Paluumatkakin meni hyvin mutta nähtii yks hirvi ja kaks peuraa.
 |
Verta seinässä |
 |
ensiapua vaivaan ku vaivaan |
 |
"tuulee" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti