![]() |
Panorama Raisionlahdelta |
Tosiaan ensimmäinen kesäloma viikko takana. Seuraavassa pieni selonteko mitä kaikkea eka viikko piti sisällään kuvien kera:
Kuten viime merkinnästä tuli esille olin juhannuksen töissä. Joten maanantaina otimme suunnan aamusta kohti etelää jo synnyn kulmiani Raisiota:) Mukavaa oli kun oltiin jo hyvissä ajoin 1500 maissa kotosalla joten jäi vielä hyvää aikaa pyöriä kotikulmilla. Lähdimmekin emännän kanssa ensin kävellen lähiseudulle. En edes muista milloin viimeksi olis tullu käveltyä kotomaisemissa:) Reitin varrella käytii myös kotiseutumuseon pihan läpi. Ilma oli todella hyvä joten päätettiin suunnata päivällisen jälkee raisionlahden lintutornille. Kerroin sinne mennessä et siinä läheisyydessä on joskus ollu lampaita laiduntamassa. Eipä niitä heti näkyny mutta tornista käsin nähtii missä ne oli märehtimässä joten kurvattii viel lampaiden luo ennen pois lähtöä. Hyvät oli näkymät lintutornista. En muista millo sielläkää ois viimeks käyny. Lampaitaki oli kiva käydä morottamassa vaikka aluks ne ei uskaltanukkaa tulla lähelle...
![]() |
kohti lintutornia |
![]() |
Lampaat märehtimässä |
Tiistaina otettinki suuntimaa Turkuun. Tällä kertaa otettii paikallis bussi. Hämmentävää oli se et siitä näyttää olevan jonkin verra aikaa ku viimeks matkustellu raisio-turku väliä bussilla ku meni vanhaan totuttuun aikaan bussipysäkille ni ohiha se meni eli viimeks menny aina puolelta ja tasalta nyt aikaistunu 15 min:) mikäs siinä otettii seuraava bussi ku ei mihenkää kiire ku lomalla ollaa... Turkuu päästyä noustii eka vartiovuorelle josta muutamat kuvat kaupunkiin. Sieltä lähettii puottelee kohti kauppoja. Käytii haistelee kauppahallissa pyörittii Hansakorttelissa. Käytii antikvariaatissa ja sitten mentii syömää red hot chilii... Syömisen jälkee piti vielä ettiä Anttila mutta paikka jossa sen viimeks oon nähny ni oli kauppa vaihtunu ja ku googlas ni näytti vaa et ei toiminnassa:) Ei kait siinä sitte voi mittää.. Päivä meni nopeasti kaupoilla pyörien. Siinä sitten alku illasta alko vanhat Raisioajan kaverit laittelee viestiä. Sovittii tällit jokilaivalle nimeltä Aussie. Hämmentävää oli se et viimeks se oli kokonaan pois koko laiva. Ollu korjauksessa ja nyt ku mentii ni kokonaan uudistettu laiva vanhan paikalla. Kuullema runko on uitettu Aurajokea pitki siihe ja paikan päällä vasta rakennettu loppuun. Mikäs siinä miellyttävä miljöö oli. Hauskaa oli se et laivan yläkannelle oli rakennettu sauna jota pysty vuokraamaan. Oli erillaisia paketteja tarjolla. Mielikuvan vaa loi et kaverit soittaa et mis oot ni sanot et juu saunomas aurajoella:) Tosiaan Aussiejokilaivas istuskeltii jonki aikaa ja otettiin siitä suuntimaa kohti Pikku torre nimistä ruoka/pubi paikkaa. Sinne mentii istuu ja kaverit syömää. Seuraan liitty vielä yks kaveri. Syömisen jälkee lähettii viel pyörähtää Galaxy centerissä jossa pelailtii muutamat erät biljardia. Todella mukavat pelisetit oli. Kokonaisuudessaan päivä oli todella mukava: kaupoilla pyörintää ja kavereiden näkemistä. Otettin sitte illan suussa bussi takas Raisiota...
![]() |
Turun tuomiokirkko |
Keskiviikkona meillä oli ohjelmassa Ruissalossa sijaitsevaan kasvitieteelliseen puutarhaan meno. Muistan hämärästi et oon joskus pienenä käyny sillä. Huvittava tapaus oli ku mentii ostaa lippuja. Menin normaaliin tapaan kassalle: "Terve, saataisko myö kaks lippua. Miulle opiskelija ja toinen lippu aikuisten" Myyjä kysyy että mistä ollaan kotosin sanoin et myö tullaa Mikkelistä mutta alun perin miä oon Raisiosta. Myyjä vaan tokas et ihan savolaiselta vaikutan ja et on hyvin tarttunu murre:) Noh kyllähän sitä muutamia murre sanoja on sanavarastoon jääny mutta emäntä vaan tokas et kyllä se miunki murre alkaa taas kääntyä Turun murteeks ku pääsee kotia käymää:) Hyvin mielenkiintosta oli kiertää sisäpuutarhaa. Oli erilaisia huoneita eri kasvillisuuksille. Ihan ku ois viidakkoon päässy. Sisäpuutarhat ku oltii koluttu läpi ni käveltii viel ulkopuutarha. Sisäpuutarhan läheisyydessä oli hyvinkin paljon nähtävää mutta sitten ku käveltii vähä pitemmälle oli vähä pettymys ku oli melkee pelkästää peltoo:) Lampi johon törmättiin oli hieno koska siinä kasvoi monen monta lummetta. Muistan nähneeni pienenä yhden mökillä Ristiinassa mutta kyseisessä lammessa niitä oli kymmenittäin. Ruissalosta singahdimme kohti Manhattania ja kirppistä. Nopeesti meni aika hyllyjä kierrellen.
![]() |
hedelmä |
![]() |
Jungle |
![]() |
lampi täynnä lumpeita |
Torstaina otimme suuntimaa kohti Paraista ja Sattmarkia. Kerran aikaisemmin oon Paraisilla käyny muistan hyvin sen kerran. Sain perjantaina ajokortin ja lauantaina lähettii muutaman kaverin kanssa taekwondoleirille Paraisille ja koko matkan sato vettä:) No ei nytkään ilma mikään kesäinen ollut mutta mukava oli silti ajella. Määränpää Sattmark oli ihan hieno paikka mutta siinä vaiheessa kun meinattin mennä kahville ja limsalle niin kun limsa maksaa 3,5€ niin ei ihan meidän kukkarolle sopiva paikka. Paraisilta puottelimme kohti Turun keskustaa koska alkoi olla melko nälkä jo. Ajattelin että voisi mennä Denikseen eikä mihenkään perus Amarilloon mitä löytyy mikkelistäkin. Onneksi satuimme sopivaan aikaan ja saimme kohtuullisessa ajassa pitsat syötäväksi. Erittäin hyvät ja isot olivat pitsamme:) Tultuamme Turkuun huomasimme että joki rannassa oli jotain markkina meininkiä joten päätimme Deniksen jälkee mennä jokirantaan kävelemään. No sehän sitten osottautui keskiaikaisiksi markkinoiksi ja populaa oli kiitettävästi. Myyjät olivat sonnustautuneet ajan henkisesti. Todella mukava oli käppäillä pitkin poikin kojuja. Päivällisen jälkeen otin kavereihin yhteyttä ja lähdimme Naantaliin heittelemään frisbee golfia. Todella nopeasti meni pari tuntia höpisten ja rataa kiertäen. Yhteensä 18 reikää/koria oli. Haasteellistuutta oli ja myös helpompiakin. Pisin rata oli 175 metriä eli näillä taidoilla sai muutaman kerran heittää:) Mutta loppu peleissä todella leppoinen setti oli. Siitä sitten alettin laskea yks yhteen ja lopputulos oli että otettiin yks kaveri vielä kyytiin ja kohti Turun yötä. Odotetttiin mukaan otettavaa kaveria vähä aikaa ni päätettiin mennä Raision nurmikentälle viskoo muutaman kerra frisbeetä vielä. On kyl siitäki aikaa ku siel o viimeks käyny. Miljöö on paljo muuttunu siitä mitä viimeks käyny. Nyt siel oli lentopalloverkkoja,tekonurmi jalkapallokenttä ja koriskenttä. Mutta kaikki tyhjilllään??? Kaikki nykynuoret varmaa mättää jotain pelikonsolia kotonaan vaikka noin hienot kentät tyhjillää... Noh Turkuu päästyämme mentii eka yhelle jokilaivalle istuu siitä sitte kävästii vielä yökerhossa. Tosi mukava oli pitkästä aikaa istuu vanhojen kavereiden kanssa iltaa...
![]() |
Kyllähä tuosta muutamat annokset tekee |
![]() |
Frisbee golfia: siellä jossain se määränpää o |
![]() |
Raision nurmikenttä |
Perjantaina otettin suunta kohti takas savoa. Käytiin Mikkelin kautta ja tultii viikonlopuks mökille. Sää on ollu koko viikonlopun ajan hyvin vaihtelevainen paistanu ja satanu. Mukavaa on ollu mökkeillessä. Mielenkiintosta on ollu tehä ruokaa ku mökin keittiön laittia on uusittu ja maalattu hiljattain ni kaikki vermeet on siirretty olohuoneeseen. Esim hella ja jääkaappi ovat olohuoneessa eli ku tekee ruokaa ni olohuone täynnä savua. Mutta tämähän on vain väliaikaista:) Nyt sunnuntaina on ollu parempi keli ja päästii ihan vesillekki. Käytiin someen hiekalla käristää makkaraa mikä ei menny ihan ku strömsöössä mutta kuitenki makkarat saatii sitten noustii korkeelle vuorelle josta todella upeat maisemat ihan ku viime kerrallaki:) Ja nyt pitäis viel grillailla ja saunoskella ja huomenna matka jatkuu kohti emännän kotopuolta Puumalaa jossa tullaan vietää loppu pätkä lomasta:)
![]() |
Hieman lupiininen foto |
![]() |
Ruuan laittoa olohuoneessa:) |
![]() |
Perus ajanvietettä mökillä |
![]() |
sunset |
![]() |
hiekkarantaa |
![]() |
makkaratulet |
![]() |
Kalliokiipeily |
![]() |
näkymää huipulta |
![]() |
- |
![]() |
Me |
![]() |
ja näkymää |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti