![]() |
Mukavan lämmin tuli näitä kasoja siirrellessä:) |
Maanantaina vaihtui opetuskieli Englantiin kun kansainvälinen opiskelija aloitteli harjoitusjaksoaan. Mukavasti taittui vieras kieli ja pääsi omaakin kielipäätään harjoittamaan. Todella laajalti erilaisia potilas tapauksia mikä tietysti opiskelijan kannalta hyvä. Pääsi tekemään kyllä kaikenlaista toimenpiteistä lääkkeiden valmistamiseen sekä antamiseen. Voi todeta jo ensimmäisen viikon perusteella että mukava ohjata aktiivista ja innokasta opiskelijaa. Tablettilääkkeiden jakokin onnistui hyvin. Potilaatkin innoissaan kun opiskelija muutamia Suomen sanoja heittelee hoitotyön lomassa:)
Pihapuun kaato piti olla tällä viikolla mutta siirtyikin ensi viikolle. Menee loma mukavasti puuhommia tehdessä. Pitää ottaa sitten ennen ja jälkeen kuvat kun iso osa pihan ulkonäöstä muuttuu ison puun kaadosta:) muutoin pihalla saanut hyötyliikuntaa harrastaa kun haravointia reilusti aivan peukalot rakoilla:)