sunnuntai 28. toukokuuta 2023

Illanistujaista

 

Piti ihan multitäskätä ku molemmat grillit samaan aikaan käytössä

Keväällä/kesällä pihalta riittää syömistä


Maanantaina olikin mukava vapaapäivä kun suuntasin kauan suunnitellulle veneretkelle saareen. Ajelin aamusta ensin porukoiden mökille missä otin venettä alle. Yllättävää oli että perämoottori hörähti toisella käyntiin eikä nikotellut yhtään. Olen kyseistä saarta tutkinut monena kertana ja miettinyt että tuonne on päästävä joskus ja nyt se aika koitti:) ajelin rauhaksiin ettei vesi nouse perältä veneen puolelle lähellä se oli vaikka lähtiessä laitoinkin lisäpainoa kokkaan. Mukavan aurinkoisessa säässä sai ajella.

Matka voi alkaa

En katsonut tarkemmin mitenkä pitkä matka mökin ja saaren välissä oli niin jossain vaiheessa tuntui että matka ei etene ja aikaa vaan kuluu. No mikäs siinä kun oli vapaa päivä. Määränpäähän päästiin vajaassa tunnissa. Oikein mukava hiekkaranta saaren toisella sivulla. Pieni saari mutta todella hienot maisemat avautuivat joka suuntaan. Tallustelin ensin hieman ympyrää ennen kun alku ruuan tekoon. Metsäpalovaroitus oli voimassa niin ruuat tulivat trangian kaasulla. Vallan hyvää maasto ja puita löytyi toimipaikan välittömästä läheisyydestä riippumatto löysi nopeasti paikkansa. Oli kyllä todella rentouttavaa pötkötellä ruuan päälle matossa.

Kahvittelumaisemat kohdillaan

Akkujen lataus

Kohteeseen saavuttu

Lauantaina olikin mukava ilta kun istuttiin iltaa tässä meillä. Meitä olin tuvan täydeltä kun seitsämän kollegaa tulivat illastamaan. Alkuun istuskeltiin kunnes aloin grilliä laittelemaan päälle. Enpä muista onko ennen tullut grillattua +9 henkilölle:) mutta hyvin onnistui kun iso grilli toki piti ottaa sähkögrillikin käyttöön jotta saatiin kaikki tehtyä. Tuvan pöytä pidennettiin ja nostettiin keskelle tupaa niin hyvin mahduttiin kaikki pöytään. Pääruuaksi reilusti grillin antimia keitettyä pottua ja foccatsia-leipää. Jälkiruoka osastolla omatekemää tuoreista raparpereista tehty piiras ja yksi kollega toi kakun. Kaikki todella hyviä ja ähky oli taattu. Illan päätteeksi pelattiin hauskaa peliä jossa piti piirtää,näytellä,arvata ja puhua itsensä pinteestä:) puolen yön hujakoilla tupa tyhjeni ja kukin lähti kotia.


Matkalla

sunnuntai 21. toukokuuta 2023

Leppoisuus

 

Kausi avattu:)

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa näinhän se on. Mennyt viikko ollut kyllä hyvin kuvan kaltainen:leppoinen. Maanantaina lopettelin valvomisen jonka jälkeen parit vapaat. 

Töissä to-su harvinaisen rauhallista useampiakin paikkoja vapaana. Välillä mukava kun rauhallisempaa niin jaksaa taas painaa kun tuvat täynnä:) opiskelija ollut viimeiset neljä viikkoa matkassa koko ajan enemmän antanut tehdä. Mukava toimia aktiivisen ja tekevän opiskelijan mentorina. Töissä pieni kuumotus kun pääsi antamaan tauon jälkeen verenhyytymistekijä -lääkettä. Piti KYS konsultaatiokin tehdä. Omat näkemykset pitivät paikkansa mutta halusin vielä varmistuksen ennen lääkkeen antoa. Hyvin meni mutta aina pieni jännitys kun niin harvakseltaa ko lääkkeitä antaa:)

Liikettä tullut vaihtelevasti:itsepuolustusta hieman erilaista kuin normaalisti enemmän vartija tekniikoita kun muutama ohjaaja toimii vanginvartijana. Kiekkoa kertaalleen aavistus lentoradan parannusta havaittavissa:) salilla pienen pieni parannus tuntui kyllä menneen perille kun parina päivänä ollut rinnan alue hellänä.

sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Hyötyliikuntaa

Pölkkytalkoot


Hyötyliikunta epistola jatkui tällä viikolla kun vuorossa kaadetun puun pölkkyjen pilkonta. Viime kertaan verrattuna sää oli aivan päin vastainen aurinkoa ja lämmintä. Mukava oli touhuta hyvässä säässä. Jokin aika puita tehtiin sitten lounasta ja jatkettiin. Hyvä määrä tuli halkoja. Työrupeaman päätteeksi lämmitettiin sauna oli kyllä todella mukava irtiotto arjesta.

Riviin järjesty

Ja suoraan hauikseen;)
Kotonakin projektia alkaa hahmottumaan kun kevään edetessä pääsee möyrimään maassa ja piha herää eloon. Tulipa tällä viikolla korkattua grillikin talven jäljiltä. Hyvin onnistui maittavien herkkujen teko. Toki pienesti överöiden niin jäi vielä seuraavallekin päivälle syötävää:)


Ennen kuva

Maalaushommissa näkee hyvin käden jäljen. Aavistus puntti tutisi kun piti pääty kohdassa nousta korkeuksiin otsalautaa operoimaan:)

Jälkeen kuva





 

sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Koulutus vol.2

 

Lauantaina tuli aloitettua frisbeegolf kausikin. Aivan hirvittävällä heittomäärällä kyllä sinne onnistumisiakin mahtui mutta kaksi kiekkoa meni joen vietäväksi:)


Torstaina jatkui Avekki koulutus käytännön osuuden kanssa. Ensimmäinen osuus käsitteli itsesuojelua hyvin perus otteista irtautumista oli kyllä paljon samanlaisuutta omiin itsepuolustusreeneihin. Ja todella mukava yhtäläisyys oli kilpitorjunta:käytettiin tilanteessa jossa pitää päästä pois ahtaasta tilasta. Tehtiin kohtuu nopealla tempolla tekniikoita kun läpikäytävää sen verran.

Ruokatauon jälkeen jatkettiin potilaan hallinta osioon. Tässäkin osiossa yhtäläisyyksiä itsepuolustusreeneihin erona toki se että potilasta rauhoittamaan ja hallitsemaan mentiin kahdestaan. Todella hyvä tekniikka oli myös istuen toteutettava hallinta. Lopuksi käytiin maahan vientiä ja hallintaa maassakin. Kokonaisuudessa hyvin opettavainen päivä kyllä tuntui päivän lopussa jaloissa ja lihaksissa:)

Perjantaina kävin porukoiden mökillä avustamassa puun kaadossa. Toiminnallista harjoitetta parhaimmillaan nostella pöllejä liiteriin. Ensi viikolla jatkuu valvomisen tiimoilta.

Upeita värejä takapihalla iltaisin. Tämä viikko vielä kohtuu vilakka mutta ensi viikosta alkaen menee melkeimpä +15 varmasti luonto puhkeaa kukkaan tuolloin.