 |
Ruskaträvelleri:) |
Mennyt viikko meni jälleen kerran hirvittävällä vauhdilla:) alkuviikosta pari aamuvuoroa sitten pari yövuoroa perjantaina lopettelin valvomisen. Aamuvuoroissa tekemistä riitti niin että hieman ylitöiksikin meni. onneksi päivät vaihtelevat eikä aivan joka päivä tukka hulmuten tarvitse mennä. Yövuorot katkaisevat mukavasti muita vuoroja. Toisessa yössä oli opiskelijakin mukana niin meni entistä leppoisammin vuoro.
 |
Tuosta välistä kun se menee:ei menny:) |
Mukavasti vastapainoa kiireiselle arjelle harrastuksista. Maanantaina Itsepuolustusreeneissä muutamat kovemmat vedot kun laitettiin pleksikypärät päähän. Aiheena suoraan lyöntiin/rinnusotteeseen vastatekniikka lisähaastetta ohjaaja loi sillä että välillä tuli ns plusykköseksi tilanteeseen. Äärimmäisen hyvä reeni.
Menneellä viikolla pariin otteeseen kiekkoa heittämässä. toinen kerta lähti emäntäkin mukaan. Kyllä sitä pienen pientä harjaantumista heittämiseen on tullut toki paljon vielä parannettavaa heitossa on.
 |
Upeat ruskan värit |
Tänään sunnuntaina käytiin mukava pari tuntinen talsimassa upeassa ruskaväreissä Neitvuorella.