 |
Ennen kuvaa |
Käydäänpä heti otsakkeen kimppuun. Emäntä haaveillut jo jonkin aikaa omista kanoista. Ja kun muutettiin maalle parisen vuotta sitten niin haave tuli ajankohtaiseksi. Nyt sitten on tehty paperi jutut valmiiksi ja alkoi kanalan pohjien rakentaminen. Saimme onneksi apua emännän veljeltä
 |
Ensimmäistä raapaisua |
Suurin apu oli pienestä kaivurista mikä kuvissakin näkyy. Olisi siinä muutama ilta mennyt kun olisi käsipelissä pohjat kaivanu:) ja alkuun tietysti tiukassa oleva puun juuri joka saatiin kuitenkin ylös. Ensin kaivettiin neliömäinen alue johon alettiin kärrätä mursketta. Murskeen mättämisessä meni kyllä hyvän aikaa. Mukavasti toki näki työn etenemisen mitä enemmän mursketta kärrättiin. Oli kyllä hyötyliikuntaa kerrakseen koko päivän lapion varressa.
 |
Siitä se hahmottuu |
Kun mursketta saatiin tarpeeksi sitä piti hieman vielä tiivistää. Kuvassa näkyvä koivupölli toimi mainiosti apuvälineenä:) mursketta kun oli tarpeeksi,määrä katsottiin laserlaitteella mikä piti ääntä kun korkeus oikea niin laitettiin laatat joiden päälle pilariharkot
 |
Ja eikun junttaamaan |
 |
Harkkoa |
Laattojen ja pilariharkkojen oikean kohdan katsoi emännän veli. Siinäkin omat kikkailut että sai vatupassilla linjaan väli ajan itse kärräsin mursketta:) loppujen lopuksi kun oli pilariharkotkin kohdillaan niin laitettiin hieman multamaata ja päälle vielä murskekerros niin hyvä tuli. Kyllä oli päivän päätteeksi melko mehut Poissa kun lapioi menemään tiesi tehneensä. Ei tarvinnut illasta paljoa unta odotella.
 |
Lähes loppusuora |
 |
Valmistumaan päin |
Alettiin myös pohjien valmistuttua purkamaan vanhaa aittarakennusta josta kanala tehdään. Päätylaudat otettiin pois sitten tehtiin parrut katon nostoa varten valmiiksi,jos saataisiin naapurilta hieman apua katon purkuun. Mielenkiinnolla odottelee jo seuraavaa vaihetta eli hirsikehikon purkua ja uudelleen asennusta.
 |
Hieman tuulettuvampi versio |
Tietysti kun töitä tehtiin urakalla niin pitihän ruuatkin olla kohdillaan. Eilen huomattiin ja paistettiin lettuja. tänään käytiin leipomolla syömässä.
 |
Hyvää syömistä niin jaksaa lapion varressa heilua |