sunnuntai 30. elokuuta 2020

Syksyä kohti

Töissä perus kiireistä vuoroa. Menneellä viikolla pääsi aloittelemaan solunsalpaajahoitoa. Tulipa taas katsottua muutaman kerran että suoniyhteys oli varmasti paikoillaan,ja olihan se:) ensi kuussa alkaakin sitten koulu innolla sitä jo odottaa kun keväällä meni jäihin. Tästä varmasti tuonnempana lisää...

Maanantaina pääsin pitkästä pitkästä aikaa defendon/itsepuolustuksen pariin. Kuten voi kuvitella korona vei tämänkin keväällä. Mutta nyt ei jossitella. Oltiin pystyssä tehtiin muutamia eri lyönti variaatioita. Lopussa yhdistettiin kaikki mitä oltiin käyty läpi ja otettiin hieman stressiä lisää. Enpä muista milloin viimeksi oli noin paljon hikoillut:) reenin päätteeksi oli työtä saada vermeet pois:) todelle mukavaa touhuamista ja voin kertoa että tiistaina kun nousi sängystä niin kyllä löytyi tauon jälkeen uusia lihaksia:)
Upea kesäilta
Eilen lauantaina oli mukava ehtoo:lopetin valvomisen kahden yön jälkeen lauantai aamuun. Kun heräilin kahden maissa niin lähdettiin kolmen korvilla ajelemaan kohti Puumalaa. Ensin mentiin Sahalahteen jossa pelailtiin pakohuonepeliä kera kavereiden. Huone oli sisustettu vanhan ajan tavaroilla teemana oli sahatyöntekijän tupa jonne oli piilotettu koru sekä avain jolla pääsee pois. Hieman jossain vaiheessa jäi asiat junnaamaan mutta päästiin etenemään vihjeiden kera. Hauskaa oli se että verrattuna edellisiin pakohuoneisiin jossa ollaan käyty niin tässä ei ollu mitään elektroniikkaa ja vihjeetkin saatiin siten että pelinvetäjä tuli oven raosta ne kertomaan:) lopputulemana ei päästy huoneesta ulos toki huomattiin että olisi pitänyt tutkia tarkemmin paikkoja. Toki osa löydettiinkin mutta yksikin avain oli penkin pohjassa ja hieman napakammin kuin katsoi ja käänsi niin se tipahti:) kaiken kaikkiaan mukava pelikokemus vaikkei ulos päästykkään.

Pakohuoneen jälkeen mentiin syömään ravintolaan. Syömisen jälkeen otettiin suuntimaa kavereiden mökkiä. Todella upea ilta kuten kuvakin kertoo. Iskettiin korttia saunottiin syötiin ja turistiin niitä näitä. Käytiin toki myös uimassa hieman oli viileää mutta saunan jälkeen virkisti mukavasti. Aamulla oli jo syksyn tuntua ilmassa kun ilma oli sateinen  ja tuulinen:)

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Hyötyliikuntaa

ja seuraavaksi pöllien pinoon laittoa
Viime päivityksessä tuli päiviteltyä auton katsastusproblematiikkaa kun hylsy tuli:) No nyt sitten keskiviikolle tosiaan oli aamutuimaan sovittuna auton huolto. Menin siis aamuvuoroon klo 0700 tätä ennen piti käydä viemässä auto liikkeen pihaan. Lähin hyvissä ajoin kun koskaan ei tiedä mitä edessä on:) Olin jo ennakkoon tiistai iltana pakkaillut pyörän autoon ettei aamulla tarvinnut muuta kuin ajaa kirkolle. Kätevästihän se pyörä tuli takakontissa ja sieltä poiskin sai nopeasti. Ei muuta kuin avaimet "postiluukusta" ja pyöräillen kohti töitä. Siitä onkin tovi aikaa kun viimeksi työmatkaa polkenut pyörällä:) Yllättävän raskasta oli toki aina löytää syitä: kun on vanha mummon pyörä vain yksivaihteinen ja oli vähän mäkeä. Mukavassa aurinko säässä sai aamutuimaan poljeskella. Kaikesta huolimatta ennätin hyvissä ajoin töihin. Sitten työpäivän päätteeksi poljeskelin takaisin autoliikkeelle. Valitsin toisen reitin kuin aamulla ja aivan hirvittävää loivaa ylämäkeä lähes koko matka. Tietysti vielä aavistuksen aurinkoinen keli niin oli aivan hävytön soija päällä kun paukahdin autoa hakemaan:) Olin varaillut jo ennakkoon samalle päivälle uusinta katsastuksen joka tällä kertaa meni läpi. Tämä tarkistus kerta oli edellistäkin kertaa nopeampaa toimintaa. Toki nyt ei katsottu kuin kohta mistä viimeksi tuli hylsy juuri ennätin saada kahvin kuppiin kun katsastusmies tulee jo lappujen kanssa että nähdään ensi vuonna uudelleen hyväksytysti nyt jarruremontin päälle meni katsastus:)
liiterin päässä hartia jumppaa
Toinen tämän viikon hyötyliikunta setti oli metsäilyn kanssa: viime päivityksessä oli kuvaa tuulenkaadoista nyt tällä kertaa otin emännän isän mukaan arvioimaan tilannetta ja tehtiin muutamat tuulenkaadot polttopuiksi. Kyllähän niitä näytti olevan usemapi kymmenen kaatoa joten menee kone hommiksi. Tehtiin tosiaan muutama runko kuvissakin näkyviksi polttopuiksi. Ensimmäistä kertaa puuhommissa. Omalle kohdalle tuli rankojen nosto sahauspaikalta peräkärrin viereen. Olipahan taiteilua kerrakseen kun ensin reilun metrin pituiseen rankaan iski tukkisaksilla sitten lähti kävelemään metsässä kohti peräkärryä matkaa ei ollut paljon mutta sitäkin kuoppaisempaa ja epätasaisempaa:) Hien sain nopeasti pintaan mutta kyllä oli monipuolista liikkumista:epätasainen alusta vetävää ja työntävää liikettä sekä kyykky asentoa:) tuntui jälleen löytyvän uusia lihaksia
mitäs kuvailet
Menneellä viikolla oli mukava ehtoo kun tuli etelä suomesta kaveri käymään. Päräytti moottoripyörällä matkan. Iltaa istuttiin syötiin hyvin ja saunottiin. Uskaltauduttiin myös pariin otteeseen uimaankin. Seuraavana päivänä pidin pienen matkailu esityksen kun käveltiin lähimmän kosket ja laavut katsastamassa:)

Eilen lauantaina oli mielenkiintoinen juttu kun mentiin ystäväpariskunnan kera Rantasalmen Järvisydämeen uimaan ja saunomaan. Upeasti oli kylpylä tehty uppotukeista ja kalliota hyväksi käyttäen. Paikalla oli useampia erilaisia saunoja:normisaunaa,höyrysaunaa,infrapunasaunaa,kivisaunaa,näköalasaunaa. Hämmentävä oli kivisauna: siinä oli saunassa kaksi isoa kivilavettia johon käytiin pitkälleen kivet olivat lämpimiä:) Infrapunasaunassa tuli nopealla aikavälillä ihan hävyttömät hiet. Ulkopuolella oli teksti että hikoilu voi olla parikin kertaa normi saunaa enempi:) Kylpylässä oli keskellä iso uima-allas lisäksi pääsi uimaan saimaaseen jossa pariin otteeseen käytiin. Nopeasti meni pari tuntia turisten tovereiden kanssa ja eri saunoissa käyden.
Aa uusi riippumatto paikka valmistuu


sunnuntai 16. elokuuta 2020

-

uutta riippumattoa uudessa mattoilupaikassa:)
Ainahan pitää olla jotain projektia meneillään:) tällä kertaa uuden riippumattopaikan tekoa ja testailua. Tuli osteltua viime viikonloppuna Turun reissulta uutta riippumattoa. Jonkin aikaa kattonu kotopuolessa että rannan tuntumassa olisi hyvä riippumattopaikka ja niinhän se olikin. Kahden terijoensalavan välissä juuri sopivasti oksat peittävät alueen ja kun mattoon menee niin mukavasti näkymät aukeaa järvelle. Aluskasvillisuutta oli jonkin verran puiden välissä. Tuttua puuhaa maan muokkaustyöt kun kevään mittaan tullu kunttaa mätettyä ja muokattua:) tarkoituksena siis ottaa pieni kerros maata/aluskasvillisuutta pohjalle kangas jonka päälle kuorikatetta reilu kerros. Tuli taas testailtua auton kestokykyä kun nappasin 10 säkkiä kuorikatetta peräkonttiin. Hyvin mahtui.
ja projektia käyntiin
Autosta puheen ollen tulipahan säätöä kun ei mennyt auto ensimmäisellä kerralla läpi katsastuksesta:) useampia tarjouksia on tullut viime aikoina eri katsastuspaikoista otin halvimman näistä. Oli kyllä nopeaa toimintaa ajoin aamuvuoron jälkeen paikkaan, siellä ei ollut muita asiakkaita niin otettiin auto heti käsittelyyn. Meni varmaan 20 min niin tuli katsastusmies lapun kera ja sanoi että etujarruissa problemaa eli olivat kuluneet siten että ylittyi oikena ja vasemman puolen tehoerot, tästä syystä tuli hylätty. No siitä sitten suoriltaan ajoin Fordin liikkeeseen näytin lappua hylsystä ja nyt sitten ensi viikon keskiviikolle aikavarattuna huoltoon ja uuteen katsastukseen:) Keskiviikkona varmaan jännä aamu kun menen aamuvuoroon joka alkaa siis klo 0700 tätä ennen pitää käydä viemässä auto huoltoon ja polkaista pyörällä töihin, En edes muista milloin viimeksi työmatkaa pyörällä ajanut varmaan kolmisen vuotta sitten:) Piti ihan katsoa että onko pyörä ajokunnossa: pientä rasvailua ja ilmaa renkaisiin niin hyvin pelitti. JA pysyin pystyssä mitä nyt nopeasti kotipihassa muutaman kierroksen testailin:)
hyötyliikuntaa
Aa tulipa tänään pitkästä aikaa metsäiltyä ja siinä samassa hieman hyötyliikuntaakin:puusavotan muodossa. Muutamia tuulenkaatoja oli ja niitä sitten menin korjaamaan. KYllä meni ihan reenistä kun ensin vesurilla karsipuut sitten kaatoi käsisahalla ja jatkoi karsimisen loppuun. Sitten sahaili sopiviksi rangoiksi ja nosteli kasaan. Tuli maastavetoa,kyykkyä ja pystypunnerrusta kerrakseen:)

sunnuntai 9. elokuuta 2020

Kevyt viikko

Todellista kesäherkkua:kuhafilettä,uusia pottuja, kanttarellikastike lisänä oman maan sipulia

Oman maan satoa
Kyllä on mukavaa kun omasta maasta nousee vihannesta ja metsästä hakemalla tulee sientä. Perunat saatu suurelta osin emännän porukoilta. Niin eipä jää paljoa kaupasta ostettavaksi:) 

Oman pihan mustikkaa
Hyvin kevyen puoleinen viikko työrintamalla kun maanantaina ilta sitten kaksi yötä ja loppuviikko vapaata. Mitään mainitsemisen arvoista ei noussut esille noista vuoroista:) perus valvomista ja taistelua orastavaa väsymystä vastaan:)

Ja etelän lämpöä:)
Viikonlopuksi suunnattiin kohti Turkua. Mitä lähemmäksi päästiin sitä aurinkoisemmaksi keli muuttui. Lopulta pilvettömältä taivaalta paistoi aurinko ja lämpöä oli +29. Aivan kuin olisi tullut johonkin etelän lomalle:hirmu helle ja ihmisiä kaikkialla:) siinä käveltiin pitkin aurajoen rantaa. 

Suunnattiin siipiravinteliin alkuillasta. Tällä kertaa meitä onnisti ja päästiin vihdoinkin siipien makuun:) mutta nytkin kun tulimme sisään niin ei mennyt aikaakaan kun koko paikka oli täpö täysi.

Siivet kun oltiin tankattu suunnattiin pakohuonepeliä pelaamaan. Tällä kertaa teemana oli vankilapako. Meidät jaettiin kahteen ryhmään 2+2 omiin selleihin. Molempien ryhmien piti kommunikoida keskenään jotta pako onnistui. Alkuun pientä haparointia mutta kyllä meillä tiimityö toimi. Lisäksi otettiin vihjeitä joku kymmenkunta kappaletta tällä kertaa niistä ei saanut aikasakkoa. Päästiin hyvällä tiimityöllä ulos selleistämme ja aikaakin jäi reilu 5 minuuttia. Oli kyllä todella hyvä fiilis kun päästiin ulos. Kyllä huomasi pelin kulkiessa että joitain lukko systeemejä tullu edeltävissä peleissä vastaan ni tiesi hieman mitenkä toimia.

Yöllinen aurajoki
Lauantaina käytiin tekemässä koko kroppa reeni kaverin kanssa. Hyvät setit sai aikaiseksi.

Lauantaina oli myös toisen kaverin 30-vuotis synttärijuhlat. Juhlakutsussa oli viitteitä mahdollisesta pomppulinnasta:) pihaan kun päästiin niin siellähän se nakotti kuvan kaltainen rakennelma:) en edes muista milloin viimeksi pomppulinnassa pomppinut varmaan 20-25 vuotta sitten. No alkuun porukka hieman ujosteli mutta pikku hiljaa alkoi pomppijoita pomppia linnassa. Yllättävän rankkaa puuhaa mutta todella mukavaa:) toki silloin viime kerralla ei ollut ihan näin isokokoinen:) jossain vaiheessa iltaa isäntäväki tuli kertomaan että alkaa olla viimeiset hypyt ennen kuin linna puretaan. Totta kai se piti vielä kalkkiviivoilla käydä hypyt hyppimässä:) yllättävän nopeasti linna meni kasaan ja peräkärryn lavalle.
Isäntäväki oli tehnyt todella hyvät ruuat. Pääruuaksi oli erilaisia kasvissalaatteja sekä foccatsia leipää todella kuohkeaa. Jälkiruuaksi mokkapalaa mustikkapiirakkaa ja mansikka kakkua. 
Oli kyllä mukava ilta syödä hyvin hyvässä seurassa ja turista vanhan ajan kavereiden kanssa.

Aivan huikea aktiviteetti:)

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Hyötyliikuntaa


Oman maan satoa

Niin se työviikko taasen tuli päätökseen. Sai kyllä vipinää virsuihin ja töppöstä toisen eteen tänään vastuuvuorossa ollessa. Ei mikään aivan ylitsepääsemätön vuoro mutta hyvin työntäyteinen:) viikolla muutama haasteellisempi Kanyylin asennus mitkä sain kuitenkin laitettua. Yksi sytostaatti tiputtelu sekä yksi pistos tuli viikolla vastaan
Vapaa päivän aktiviteettiä

Ja silmät tarkkana 
Sunnuntaina aamuvuoron jälkeen tuli lähdettyä emännän kanssa metsäilemään mahdollisten sienien perässä. Aikaisemmassa päivityksessä tuli marjastamisesta ja nyt sienestämisestä:) on kyllä vanhuus iskeny. Hetki käppäiltiin pitkin metsäautotietä niin bongailin ensimmäiset kanttarellit. Kylläpäs niitä alko sitten löytymään muovipussi alkoi nopeasti täyttymään.oli kyllä huikea fiilis kun löysi hyvän sieni apajan.  Käveltiin pieni matka myös metsää pitkin sieltä löytyi vielä lisää. Emäntä keskittyi tatteihin minä kanttarelleihin. Kyllä emännänkin korissa oli löytöjä. Ja mikä parasta sienen poiminnassa:ulkoilua hyvässä säässä hyötyliikuntaa parhaillaan samassa oman liikkuvuuden haastamista kun haki syväkyykkyä sientenpoiminta asennoksi ja pari tuntia meni hujahtamalla:) lenkin jälkeen siivoilin kanttarellit ja emäntä pyöräytti tateista mainiota sienikeittoa ja omasta maasta keittoon sipulia. On kyllä huikeaa että saa ruokaan ainekset omasta maasta ja metsästä hakemalla.

Isoja löytöjä

Laaduntarkastaja